Yksin, mutta ei yksinäinen

Juuri näin. Olen tästä ennenkin kirjoitellut, siis omista rajoistani sekä tilan tarpeestani, joka mitä ilmeisemmin on (ehkä) normia suurempi. (?) Tai enhän minä varmasti näin voi sanoa, sillä enhän toki tiedä tarkasti muiden tuntemuksia ja fiiliksiä tästä asiasta. Minä kyllä luokittelisin (siis mikäli nyt näin voidaan kuvailla) itseni lopulta vähän sellaiseksi anti-sosiaaliseksi, tai olisiko se oma luonteeni ehkä ennemminkin sellainen seurallinen introvertti. Nautin ihmisten läsnäolosta ja hyvästä seurasta, mielestäni olen kohtuullisen seurallinenkin tyyppi, mutta sen vastapainoksi tarvitsen myös todella paljon omaa tilaa ja rauhaa, suorastaan jopa yksinäisyyttä.


Minä myös tavallaan "uuvun" ihmisistä sekä heidän seurastaan ja nautin yksinolosta paljon. On aivan ihanaa tavata ystäviä sekä olla toisinaan juhlissakin, mutta sen jälkeen tarvitsen vastapainoksi aina rauhallista "latautumisaikaa." Niin, yksin oleminen ja yksinäisyyshän eivät todellakaan ole sama asia, sillä vaikka olen aika paljon yksin, niin silti koen todella harvoin yksinäisyyttä. Sehän se onkin tässä se pointti, sillä:


Yksinäisyyshän on pakollista yksin olemista ilman valinnan mahdollisuutta, yksinolon taas ihminen lienee usein valinnut omasta tahdostaan. Yksinolo on jopa voimaannuttavaa, rauhallista eloa ja oloa itsensä kanssa, mutta yksinäisyys on se toinen puoli, se on ahdistavaa ja niin kovin surullista. Ja sen voin kyllä aivan varmasti sanoa, että kukaan ei halua olla yksinäinen, en minäkään. Kaikkihan me tarvitsemme ystäviä, toisten hyväksyntää sekä sitä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.


Tänään vietän ns. yksinäistä päivää olematta kuitenkaan yksinäinen, sillä "onnekseni" tänään siihen on mahdollisuus. Minulle se tarkoittaa nautiskelua omassa kodissani, perjantaikukkia vaasissa ja vaikkapa tuota itse tehtyä piparilattea, joka oli muuten aivan taivaallisen hyvää. Lisäksi myös saunailtaa, villasukkia, kynttilöitä, vilttiä ja takkatulta. Ne ovat niitä minulle tärkeitä asioita, jotka tuovat sitä hyvää mieltä ja balanssia minun elämääni. Ihan tavallista ja rauhallista viikonloppua.



Nyt toivottelen Sinulle oikein mukavaa viikonloppua ja sydämestäni toivon,
että myöskään Sinä et ole yksin pakosta, vaan myös omasta tahdostasi.



Tiina

Kommentit

  1. Yksinäisyys on monelle , varsinkin ikäihmiselle melkoinen ongelma! Minä ole tuntenut itseni aika yksinäiseksi, mieheni menehtymisen jälkeen ( 6,5 vuotta on siitä kulunut). Siihen saakka, oli aina elämää ympärillä ja ihmisiä. Työelämässä olin ihmisten kanssa tekemisissä päivittäin, niin silloin sitä kaipasi yksinoloa, aina välillä, se oli ihanaa silloin. Nyt sitä yksinoloa on päivittäin, niin se ei tunnu hyvältä ollenkaan. Lähden aina joskus tuonne keskustan ihmisvilinään, vaan istumaan kahvilaan ja katselemaan ihmisiä. Nuorimman tyttäreni tapaan, ehkä kerran, pari kuukaudessa. Vanhimman vain pari kertaa vuodessa. Keskimmäinen pistäytyy kahvilla, ehkä 3 -4 kertaa vuodessa, ohi ajaessaan, kun hän ajelee lapsiensa luokse. Sellaista elämä on! Uusi asuinpaikka, eikä ole sellaisia ystäviä löytynyt täältä? Onneksi kerran viikossa kokoonnumme, Juttutupaan naisporukalla, noin 3 tuntia. Käymme taidenäyttelyissä ja retkillä ja kuuntelemme luentoja ym. Se on minulle viikon kohokohta <3 . Mukavaa viikonloppua sinulle <3 Tepa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin,
sekä olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös reilusti omalla nimelläsi. :)