Lunta tulla tupruttaa!

Hei vaan kaikille. Ikkunasta katsoen lunta on tosiaankin tullut aikamoiset määrät eikä lumentulon loppua  taida ihan kohta olla näköpiirissä. Talvi senkun kiristää otettaan ja taitaapa se pakkasherrakin kolkutella taas napakammin, tai ainakin aamutuimaan alakerta tuntuu melkoisen viileältä. No antaa tuulen tuivertaa ja lumen tulla, kun enhän sillekkään mitään voi. Ja kyllähän se kalenterikin ihan totta puhuu, kun vastahan me ollaan vähän yli tammikuun puolenvälin.


Mutta sisällä minulla on aivan keväisen vaaleat tunnelmat. Pienissä sinivihreissä pulloissa on jouluisen kukkakimpun jäänteet ja hempeän uturoosaiset samettityynyt ovat taas pääseet esille.



Puhtaan puuvillan tuoksuinen kynttilä merkitsee minulle puhtautta ja valoa. Ja kyllä, sen tuoksu antaa minulle aivan selkeän lupauksen joskus saapuvasta keväästä. Olkoonkin lunta tullut sen vajaa puolisen metriä!


Ja sitten niihin muihin asioihin. Olen päättänyt laittaa blogini toistaiseksi uinumaan talviunta, eli vuorossa on nyt ainakin blogitauko. Se jatkuuko blogi vielä tauon jälkeen, niin senhän sitten näyttää vain aika, mutta tällä hetkellä tosiaankin into bloggaamiseen on aikalailla zero. Siinä vaiheessa kun se kiva ei ole enää kivaa ja se alkaa tuntumaan pakkopullan tuntuiselta, niin silloin pitää myös ymmärtää antaa itselle lupa vetää vähän henkeä. Jospa nyt sitten eläisin vaihteeksi ihan tätä omaa blogitonta elämääni, sillä juuri nyt tuntuu olevan sen aika.

♥  ♥  ♥



Nyt kiitän kauniisti kaikkia teitä ihania armaita, 
jotka olette käyneet kurkkimassa tämän ruskeatukkaisen blondin touhuja 
ja
toivotan kaikille oikein hyvää talven jatkoa ja tietenkin sitä ihanaa kevään odotusta.

Kiitos.


Tiina

Kommentit

  1. Tosi harmi jos lopetat, käyn joka päivä katsomassa onko uutta blogi kirjoitusta. Tekstejäsi on kiva lukea, kurjakin päivä muuttuu usein paremmaksi!

    -Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiva kun olet viihtynyt seurassani, sydämelliset kiitokset siitä. 😊🙏🏻♥️ Nyt pidän ainakin hieman paussia ja katsotaan sitten myöhemmin taas tilannetta uudelleen. Ihanaa talven jatkoa sinulle. ♥️ -Tiina

      Poista
  2. Ymmärrän sinua, vaikka onhän täällä ollut mukava pistäytyä. Jatkathan kuitenkin muualla somessa, toivon niin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, kiitos. 😊🙏🏻♥️ Eiköhän se tuo muu some jollakin tapaa mukana pysy. -Tiina

      Poista
  3. Oi😶, tonttu jää kaipaamaan😥 niin valloittavia, inspiroivia kuvia ja tarinoitasi. Olet tuonut niin useasti valoa ja iloa päivääni niillä.❤️Mutta silloin kun sydän puhuu, on sitä kuunneltava ja aika tehdä ja toimia niinkuin se sanoo. Kiitos Tiina ihanasta blogistasi🙏❤️! Sitä on ollut enemmän kuin ilo seurata. Kaikkea hyvää sinne niin kauniiseen Villa Helmeen ja Torppaan!😘🥰T. Talviniemen tonttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Tontun kanssa me kyllä vielä treffataan ihan taas livenäkin.😄👋🏻♥️ Ja kiitos ihanista tsempeistä ja ihan kaikista mieltä lämmittävistä kommenteistasi. Oot ihan super! ♥️ -Tiina

      Poista
  4. Voi Tiina, todella jään kaipaamaan sinun tarinoitasi ja kuviasi, niitä ei voi mikään korvata :( Surullista, mutta on ymmärrettävä, että välillä kaipaa lepoa ja rauhaa, joistakin asioista! Mutt toivon, että palaat takaisin, kun lepäät ja rentoudut kunnolla? Villa Helmi ja Torppa ovat niin ihania ja kaikki kuvasi ja tarinasi, jään kaipaamaan niitä ja Sinua <3 <3 <3 Ihanaa voimaannuttavaa talvea ja kevään odotusta <3 Olet ihana <3 Halauksin Tepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tepa, sydämelliset kiitokset sinulle, olet ”kulkenut vierelläni” kaikki nämä vuodet. 😊👋🏻♥️ Nyt vaan tuntuu, että kun tätä on tehnyt jo sen yli kymmenen vuotta, niin taitaa olla jo aika vanhan väistyä. 😄 No never say never ja katsotaan mitä tuleman pitää. Ihanaa talven jatkoa sinulle. ♥️ -Tiina

      Poista
  5. Voi harmi! Pidän niin blogistasi ja tyylistäsi. Mutta, ei tiedä vaikka vielä palaisitkin takaisin blogin pariin!
    Oikein ihanaa talvea ja tulevaa kevättä sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kiitti sinä ihanainen. 😊👋🏻♥️ Niinpä, never say never, mutta nyt on tosiaankin paussin paikka. 😊 Mietin tätä blogipaussia/blogin jatkamista ylipäätänsäkin oikeastaan jo vuoden verran, kun tätä on tullut tehtyä jo yli kymmenen vuotta, niin ehkä vaan jo minun bloggaamisen aika on ohitse. 😊👋🏻💖

      Poista
  6. Voi miten harmillista,tämä niin kiva blogi.Tuntuu,että monet blogit hiljentyneet ja kommentteja ei tule.vai onko niin,että ihmiset ei vain kommentoi.
    Ehkäpä ihmiset siirtyneet enemmän instan puoleen.-sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos kommentistasi. 😊🙏🏻♥️ Ehkä se vaan on niin että näiden blogien aika vaan alkaa olla jo vähän ohitse, tai itsellä on ainakin oman blogini suhteen sellaiset fiilikset. Into ja palo tähän hommaan on vaan hiipunut, joten silloin on ihan hyvä aika pistää blogi paussille/lopettaa. Kiitos, että olet ”käynyt meillä kylässä” ja oikein mukavaa talven jatkoa.
      -Tiina ♥️

      Poista

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin,
sekä olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös reilusti omalla nimelläsi. :)