Tahmea alkuvuosi

Hei vaan kaikille. Tämä vuoden aloitus, etenkin bloggaamisen aloittaminen tuntuu nyt erittäin tahmealta. Alkuvuosi on mennyt siitä hammasoperaatiosta toipuessa, samoin jonkinlainen vatsaflunssa on kurjasti piinannut ja pitkittänyt vuoden starttia. Lisäksi aivan jäätävä väsymys on vallanut koko kropan, joten pitänee varmaan ottaa itseä rajusti niskasta kiinni ja koettaa saada itsensä taas tuonne säännölliselle lenkkipolulle, se koko syksyn jatkunut lonkkakipuilu kun stoppasi ulkoilun aivan totaalisesti.  Täällä kuitenkin nyt viimein ollaan, ainakin jollakin tapaa. Välillä vaan pitää hetkisen aikaa vetää täsäkin hommasta happea. 
But don't worry, I'm still here. 



Kaupassa käydessäni huomasin näiden ensimmäisten kevättä enteilevien somistuksien jo ilmaantuneen, ja tietenkin kyse on noista suloisista esikoista. Ilman muuta niitä piti myös kotiin tuoda, on taas edes jotain vihreää piristystä. Joulun kukkien ja sen tavaraähkyn jälkeen iskee aina jonkilainen tarve simppelimpään kotiin, mutta samalla (ainakin minulle) tulee myös sellainen tyhjä torppa -tunne, ja tällä tarkoitan sellaista jonkinmoista  sisustelutyyhjyyttä. Joulu on korjattu pois, silti ei voi vielä aivan hullaantua kevääseen, sinne kun on vielä tuota matkaa. No toisaalta... Minä olen yleensä aina näissä jutuissa jollakin tapaa etuajassa, sillä niin mielelläni jo odottaisin kevättä & niitä ihania aurinkoisia päiviä. Voisin niin kääntää tuota kelloa vaikkapa kuukauden eteenpäin. Nytkin kun katson tuosta ikkunasta ulos, niin ei tämä synkkä tammikuun päivä kovin suurta hurmosta tuo, siten nuo somat esikot tuovat edes himppasen sitä kaivattua piristystä. Mikähän siinä on, että tämä tammikuu tuo aina tullessaan sen jonkinlaisen blääh -fiiliksen, tai jospa se tuleekin  vaan minulle? No mutta, onneksi sentään tuolla piha/vierastalossa jo tapahtuu, ensi viikolla kun siellä päästään vimeinkin jo tapetointihommiin. Uskottekos, että siitä olen kyllä aivan hurmoksissani!









(Kuvan keittiöpyyhe sekä patalappu- kinnassetti ovat Havi's Anemone -mallistoa.)

Kaikesta huolimatta;
Mukavaa torstaita kaikille.


tiina

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Esikko on niin siro ja ihana! Tulppaaneitakin on nyt tullut ainakin CM:ssä montaa väriä, ihania nekin :) On innostavaa odottaa, kun saatte tapetit sinne pihataloon :) Terv Tepa
Minna sanoi…
Joulun jälkeen kyllä jonkinlainen tyhjyys valtaa, mutta kyllä se taas tästä. Minusta taas tammikuu on ihana kuukausi, ei ollenkaan synkkä. Päivät pitenee ja ainakin täällä keski-Suomessa on kauniit lumiset maisemat. Odotan kovasti, että viikonloppuna pääsee hiihtämään.
Esikot ovat kauniita ruukkukukkia, mutta itse rakastan tulppaaneita.
Niissä on niin herkullisia värejä:)
Kuukausista hankalin on minulle marraskuu, se on niin synkkää ja märkää.
Tammikuu antaa uskoa tulevaan valon lisääntyessä ja punatulkkujen livertäessä:)
Mukavaa viikonloppua!
Tanja sanoi…
Tammikuu on ihana! Mennään kohti valoa ja kevättä. Tipaton ja herkuton perinteisesti. Tulppaanit (ja esikot) myynnissä kauupoissa. Ja nyt on luonto kauneimmillaan (meillä päin ainakin).
Tsemppiä Tiina :))