Löytöjä!

Muksua maanantaita vain kaikille. Toivottavasti viikonloppu meni teillä leppoisissa merkeissä, täällä yritettiin saada edes jotain aikaiseksi tuossa naapuriresidessissä. Tosin tuolla jo pelkkä ovien avaaminen saa aikaan niin syvän huokaisun. Tuntuu, etteivät nuo talot tyhjene never ever, sen verran paljon on sinne kaikkea rojua ehtinyt vuosien saatossa kerääntymään. Nuo kiinteistöt (Niistähän oli juttua täällä.) siis jäivät perikunnalta meille ns. "kaikkine kantarautoineen", eli siivottavaa ja tyhjennettävää on todella paljon. Mutta, on sieltä löytynyt meille myös aarteitakin. Tai no joo, toisillehan nämäkin voisivat olla romuja, meille kuitenkin niitä aarteita. Ylätalosta nimittäin bongasimme pari Lumikenkä -rottinkituolia ja rahin, ja nehän piti sitten luonnollisesti minun kotiin roudaaman. Ja siinä roudaamisen ohella se tuo olkkarikin joutui uudelleen pyörittelyn kohteeksi, tästä kuvan mukaisesta järkästä kun taitaa nyt tulla se jokaisen syksyn järkkä. Tuolit ovat nyt ainakin toistaiseksi täällä, kun ja jos joskus se pihasauna/takkahuone -setti valmistuu niin menevät varmaan sitten siinä vaiheessa sinne. 



Samoin muuten roudasin tuolta talosta tuon vähän kärsineen kukan, himppasen tosin oli tuo kasvi huonossa hapessa, mutta toivon syvästi sen tuosta nyt mullan vaihdolla virkistyvän. Kumma juttu, että edes oli yhä hengissä, tuota kun ei oltu taidettu aivan äsken kastella. No mutta, jospa se siitä vielä virkoaisi, tai sitten ei. (?) Vanhat villamatot kävin kaivelemassa tuolta meidän varastosta, jotenkin nyt vaan jo kaipaa lämpimämpää ja pehmoisempaa fiilistä jalkojen alle. Naapurin ihana Vieno antoi minulle kukkia penkistään, natsaavat kyllä todella hyvin tähän omaan värittömään väriskaalaani. 










Näillä tänään. Nyt menen siivoilemaan tuota ylätaloa, se (kin) kun pitäisi asap saada tyhjennettyä. Huomenna taas on vuorossa jotain oikein kivaa, aloitellaan nimittäin ihanaisen Ilonan kalenteri -arvontaa. Joten, kurkkaileppa tänne myöskin huomenna.


Siihen saakka, suloisen aurinkoista päivää  just sulle!


tiina

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Hyvä löytö ja hyvässä kunnossakin ovat (tuolit)! Ihanat kukkaset, sopivat niin hyvin sinun tyynyihin! Mukavaa päivää :) Tepa Seinäjoelta
Sue sanoi…
Oih ja voih mitkä lumikengät!! 😍
Tiina sanoi…
Tuolit olivat tosiaankin yllättävän hyväkuntoiset. Muksua viikkoa sinne. 😊❤️🌸