Vähän jo pääsiäistä

Sain viimeinkin itsestäni sen verran irti, että kampeuduin tuonne kellarin kaaokseen (Kysyn vaan... Että kuka senkin paikan aina sotkee?!!! No varmaan minä, meillä kun ei pieniä lapsia enää ole, joita siis voisi "syyttää" siinäkään asiassa. Joten kyllä se vaan pitää peilistä sitä omaa naamaa tuijotella. :)) ) etsimään pääsiäiskoristeita. No niin... Eipä meidän kodissa paljoa koristeilla revitellä pääsiäisenäkään, sillä samalla pliisulla meiningillä mennään silloinkin. No mut hei.... Laitoin kyllä vanhat (Keltaiset!)  Henkka Maukan tyynynpäälliset koneeseen, mutta saa nähdä, päätyvätkö ne milloinkaan enää tuohon sohvalle. Ovatpahan ainakin pestyt. 




Ja ostin lähimarketista jopa keltaisen hyasintinkin. Jännä nähdä, että millainen se on sitten kukkiessaan, sillä keltaisia en ole livenä koskaan nähnytkään. Kiva juttu, kun saadaan noita erilaisia variaatioita viimein tännekkin.










Tuo ressukka Mr. Bunny joutui muuten tuunauksen kohteeksi, minä kun nappasin kaapista pullon valkoista suhumaalia ja suhuttelin sen valkoiseksi. Olen saanut tuon keraamisen pupun joskus sisareltani (Anteeksi nyt vain, sinä armas siskoseni.) lahjaksi, se oli sellainen perinteisen värinen monenkirjava pupu. Jotenkin se valkoisena vain sopii meille paremmin. Yllättäen näin. 












So simply. Löysin meidän Sokkarilta noita höyheniä, laitoin ne tuohon Tinen kulhoon munien kanssa koristeeksi. Nämä ovat juuri noita yksinkertaisia koristeita mistä tykkään, muuta ei meille varmaan kukkien lisäksi tulekkaan. Parina viime vuonnahan piirtelin muniin höyhenen kuvia (sun muuta), mutta tänä vuonna mennään vielä simppelimmällä linjalla. Ne piirustellut munat (ja muitakin entisiä) pääsiäis -koristelujuttuja löydät täältä.










Aamukahvia ja uusinta Vakrea. Keraamiset pupukoristellut pääsiäismunat ovat viimekeväisiä ostoksia meidän Prismasta. 










Ja roosalla mennään edelleenkin, jos ne keltaiset eivät nyt valtaa alaa. Tuo roosa kun vain näyttää näin keväisin olevan se oma juttu. Edelleenkin.










Näillä tänään. 
Nyt jatkan viipaleleipien paistoa, eli tulossa on myös jotain meidän perinteisiä pääsiäisherkkuja. 



See you,



tiina

Kommentit

  1. Mielenkiintoista...en ole koskaan kuullut keltaisesta hyasintistä? Kiva nähdä, kun se aukeaa? Ihania oli ne sinun piirretyt pääsiäismunatkin! Vaaleanpunaista lisäystä on täälläkin ollut. Nyt otin pari keltaista tyynynpäällistä ja kelta-valkoisen Pentikin kaitaliinan ruokailuhuoneeseen esille. Palautan kyllä värit pääsiäisen jälkeen entiselleen. Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, keltaiseen en ole ikinä ennen törmännyt. Instassa tosin olen joillakin kuvia nähnyt, eli kai niitä sitten on olemassa? Ja tuon hyasintin lapussa luki; keltainen, eli siihen varmaan pitää meidän uskoman. :)) No, me nähdään se stten kun se aukeaa, lupaan infota sinua/muitakin lukijoita aiheesta. Terkkuja sinne. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin,
sekä olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös reilusti omalla nimelläsi. :)