Päivän mietteitä...

Kiitos kaikille kommenteistanne edelliseen postaukseeni. Noiden kommenttien kuvakaappausten julkaisun ei ollut tarkoitus kerätä mitään sympatiapisteitä, lähinnä ajatuksena oli ehkä herätellä siihen netissä käyttäytymiseen. Olen siinä (kin) varmaan todella omituinen tyyppi.... En vaan millään voi tajuta noiden anona (tai muidenkaan anona tehtyjen provojen) jätettyjen lohkaisujen mielekkyyttä. (?) Itse kun olen sitä mieltä että; Jos on jotain sanottavaa niin kyllä se pitää pystyä sanomaan omalla nimelläänkin, 
ei piiloutua sen nimettömyyden suojiin. Ja tämä myös ihan noin vain yleisesti sanottuna, en tässä nyt millään lailla itseäni surkuttele, ei näitä tosiaankaan nyt niin vaivaksi asti ole ollut, 
edelleenkin vain huutelen sen yleisen käyttäytymisen perään.
Kun kyse kuitenkin taitaa olla aivan toisilleen tuntemattomista ihmisistä.
 Mutta näinhän se on: 
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa."
Sen verran jäin kuitenkin jälleen noita asioita itsekseni funtsimaan...
Ja päätin nyt kirjoitella aiheesta pienoista postausta.







Kun tätä netin ihmemaailmaa selailee niin kyllä siellä ruoditaan asiaa jos toistakin, anonyyminä arvostellaan milloin kenenkin elämää ja ulkonäköä. Mietin mitä ihmeen kiksejä voi saada toisten mollaamisesta, siis oikeasti? 
Jos on itsellä tosi kurja olla ja jätät toiselle ilkeän kommentin... 
Tekeekö se sen oman olon paremmaksi? 
Ja jos... Niin miksi? Toisten ihmisten iloisuus ja onnellisuus on näköjään se huomattava myrkky, sen olen huomannut seuratessani mm. erästä erittäin suosittua bloggaria. Vielä kun asiaan lisätään tämän ko.bloggarin kaunis ulkonäkö, upea koti, komea mies sekä somat lapset on helvetti valmis. He kun tuntuvat oikeasti onnellisilta. (Tämän mielikuvan minä olen blogia lukiessa saanut.) Sellaista ei voi kukaan sietää, se tuntuu menevän yli ärsytyskynnyksen. Ehkä ajatellaan sen heidän elämän olevan pelkkää onnea ja auvoa, tai elämän ainoat huolet liittyvän niihin rutussa oleviin tyynynpäällisiin. No eihän se niin mene. Kyllä varmasti jokaisella on ne omat riitansa, sotkunsa, toisinaan kiukkuiset lapsensa, ja varmasti myös ne muut ruttunsakin siellä blogin takana. Harva niitä kuitenkaan haluaa jakaa ventovieraille. Ja miksi edes pitäisi? Tai itse haluan nimenomaan ajatella blogien olevan sellaisia hyvän tuulen paikkoja, etenkin silloin kun itsellä on kurja fiilis. Juuri silloin kauniit kuvat ja iloiset jutut saavat varmasti sen mielen kohoamaan.








Törmäsin myös johonkin asiaan liittyvään keskusteluun, siinä joku nettipörräilijä oikein kehui tahallaan aloittavansa ja provoavansa tällaisia keskusteluja, sitten naurussa suin seuraavansa aloitustensa saamaa riitelyä. Ei hyvää päivää! Eikö elämässä ole oikeasti muuta sisältöä.(?)  Ja kyseessä aikuiset ihmiset, tai ainakin aikuisiksi itseään tituleeraavat ihmiset. Noh... huomaan itse olevani jälleen niin tosi typerä, itselle kun ei moinen tulisi edes mieleen. Kyllä netissä on niin paljon kaikenlaista, paljon on myös sellaista josta en tosiaankaan pidä, silloin minä vaan sujuvasti vaihdan sivua. That's it! En tosiaankaan viitsi notkua sivuilla joista en pidä
tai joiden tyyli ja muu ei ole sitä itseä viehättävää.









No mutta... Sellaista se on tämä elämä. Meitä on niin monenlaisia tässä maailmassa. Ehkä itse sitten kuitenkin elän siinä vaaleanpunaisessa pilvipallerossa, niistä kantapäänkouluista huolimatta. No jaa... toisaalta olen kyllä ihan hyvilläni niin, ne pienet vaaleanpunaiset pilvipallerot kun mukavasti balansoivat tätä toisinaan turhan raadollistakin elämää. Sillä kyllä sitä tiskirättiäkin (as you know) tulee toisinaan aivan pyytämättä... Heh! :)) Ja eiköhän me silti pysytä edelleenkin siellä pilvipallero -osiossa, on se vaan enemmän se minun juttuni, jätetään ne surulliset aiheet suosiolla muille.








Tälläisiä hieman vakavampia mietteitä tänään, huomenissa sitten jo jotain vallan muuta. Ja nyt kipinkapin pois tästä koneen ääreltä... Olen nimittäin luvannut kuvailla erästä kaunista sisustusliikettä, 
siitäpä on tulossa sitten seuraavaksi juttua. 

Aurikoista syyspäivää toivottelen kaikella lämmöllä myöskin teille.



Love,

tiina

Kommentit

  1. Olen samaa mieltä kanssasi. Ihmiset voisivat opetella jakamaan positiivisuutta ja ottaa osaa toisen onneen ja onnistumiseen, siitä saa itselle pitemmän päällä hyvät ja pitkät "kiksit"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, eikä kommenttiisi ole mitään lisättävää, ja olen aivan samaa mieltä. ♥

      Poista
  2. Yhdyn niin noihin sun mietteisiin!
    Joskus järkyttyneenä luen esim. nyt joidenkin bloggaajien ruotimista netissä...
    En voi käsittää!!
    Olen kuullut että tietyt palstat netissä (en nyt tässä mainitse nimeltä...) ovat pahimpia näissä.
    Ja itsellä on jotenkin sellainen kuva, että ne on juuri niitä suositumpia blogeja/bloggareita joita siellä ruoditaan ja "keskustellaan". Eli kateus lienee suurin motiivi!
    Itsekin haluan blogissani tuoda esille niitä kauniita ja hyviä asioita, -saahan niistä itsellekkin paremman olon.
    Harvalla meillä taitaa olla tarvetta kertoa blogissaan esim. parisuhdeongelmistaan, laskupinoista, sekaisesta kodista yms. Niitähän kun kuitenkin on meillä kaikilla!
    Enkä tiedä huvittaisiko itseäni edes lukea sellaisista.
    Pysytään me vain vaaleanpunaisissa pilvissä ja laitetaan vaaleanpunaiset lasit silmille! Laitetaan kuvia ja kirjoitellaan ihanista ja kauniista jutuista ja katsellaan niitä toisten blogeista, -kyllä tässä maailmassa ikäviä asioita on ihan riittämiin ja niitä tulee vähän joka tuutista!
    Halaus ystäväin!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... En minäkään tosiaan ymmärrä mikä on noiden tarkoitus. (?) Ja noh... kun en täällä ole elämästäni juuri avautunut (tai en enää... ;)) ) en aio tehdä sitä tästä eteenpäinkään. Ollaan vaan hömpänlömppiä aivan rauhassa. :D Terkkuja sinne. ♥

      Poista
  3. Mää en ymmärrä muutenkaan mitään ihmeellistä kateus-mielialaa.. Tosin joskus se iskee. Mökki kateus, tontti kateus, tila kateus... Mulla itselläni esim ois hirveä tuska muuttaa maalle (se ei nyt vaan onnistu...Työt, lasten koulut ja harrastukset ja etupäässä se miehen työ..) ja siksi en esim pysty lukeen Olgan blogia just nyt, kun iskee kauhee maatila kateus 😂😂😂 Mutta, jos jollain on jotain se ei ole multa pois. 😍 Siksipä älähän sinä välitä. <3 Sä olet niin urpoilijoiden yläpuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reija, tuu vaan tänne.... Kyllä maalla on mukavaa. :D Terkkuja sinne & halaukset! ♥

      Poista
  4. Just näin, hyvä Tiina! Ja tämän takia teimme ihanan Fridan kanssa kalenterimme, jotta ihmiset opettelisivat nauttimaan omasta elämästään, löytämään omat ilon aiheensa, elämään omaa ainutkertaista elämäänsä :) Kivaa päivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllä olsi aarrekartoille käyttöä. :D Samoin sinulle Merja. ♥

      Poista
  5. Pivipalleroinen elämä on niin pal mukavampaa 😄👍🏻🍾

    VastaaPoista
  6. Tämä oli oikein asiallinen kirjoitus, olen täysin samaa mieltä! Positiivista mieltä meille kaikilla! Terttu Kantola

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tepa, kiitos vain. :D Ja olen aivan samaa mieltä kanssasi. ♥

      Poista
  7. Olet rohkea, viisas nainen kauniilla sydämellä. Menet ja teet, etkä jää vikisemään. Olet valmis näkemään paljonkin vaivaa onnistumisesi eteen. Tämän vuoksi putoat jaloillesi, tapahtui mitä tapahtui. Good things come to those why try. And try again.

    Kaikkea hyvää talokaupoillesi. Villa Helmi menee taatusti kaupaksi ja sitten pääset pitämään huolta uudesta onnekkaasta talosta, joka pääsee beauty lift-käsittelyysi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos... En oikein nyt osaa sanoa mitään, vähän sanattomaksi vetää tuo kommenttisi. ♥ Joskus tuntuu niiden jalkojen olevan niin hukassa kuin olla vain voi, mutta ehkä kaikki nämä "koulut" on kuitenkin kasvattaneet sitä sisua selviytyä, tai kun on ollut vain pakko pärjätä eteenpäin. Talopoluilla eletään jänskiä aikoja, Helmi on herättänyt aika kivasti kiinnostusta, mutta saa nähdä miten sen kanssa nyt käy. Eikä me tästä luovuta jos ei saada sen toisen suhteen kauppoja kondikseen. Mutta, katsellaan.... :D Kiitos sinulle & oikein mukavaa syksyä. :) Tiina

      Poista
  8. Aluksi haluaisin kiittää ihanasta blogista. Itsellä on saman kaltaisia kokemuksia vaikka en kirjoitakkaan blogia elämästäni. Kaksi lasta, mies ja koira. Vanha talo rempattu katosta lattiaan, saatu valmiiksi ja myyty. Ostettu uusi maatila ja sen remppa menossa.Pienellä paikkakunnalla asustelemme joten kaikki kuuluu kaikille. Rupes kummasti paskan jauhaminen lisääntyyn seläntakana ja uteliaita pyöriin nurkissa. Hetken päästä kun talon julkisivu sai uuden asun ja sisällä rupesi näyttämään hyvältä vierailiat väheni. Kyllä kateus on ihme sairaus. Mutta tsemppiä teille ja toivon että saan jatkossakin lukea ihanaista blogiasi ja katsoa ihania kuvia. Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin... KAIKKI KUULUU KAIKILLE!!!!! Ja voi kun se oli välillä niin raskasta. :0 No näissä huomaa hyvin ne jyvät ja akanat, ne kestää rinnalla joiden pitääkin & niiltä saa sitä tarvittavaa tukea kun sitä tarvitsee. Onneksi. Tsemppiä myös teille sinne & oikein mukavaa syksyä. :) Ja lämpimät kiitokset kommentistasi. ♥ Tiina

      Poista
  9. Hyvä kirjoitus, komppaan täysin sinua!
    Tässä maassa ollaan vaan niin äärettömän kateellisia kaikesta mitä toisella on ja itsellä ei. Näitä energiasyöppöjä on työpaikat ja sosiaalinen media pullollaan.
    Olet niin upea ja rohkea nainen ja osaat luoda kaunista ympärillesi, että voit olla ylpeä itsestäsi :)
    Tsemppiä talokauppoihin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin,
sekä olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös reilusti omalla nimelläsi. :)