Oi ihana toukokuu!

Nyt on aika pistää tuo (Mielettömän ihana!) eilen päättynyt toukokuu pakettiin, mutta palataanpa nyt vielä hetkiseksi noihin toukokuun fiiliksiin, sillä eihän tämmöistä toukokuuta ole ollut vuosiin. Kyllä se tuo sää meitä helli, ja nyt vaan toivotaan tämän suloisen kesäfiiliksen jatkumoa. Tosin sitä sadettakin voisi välillä (Vaikkapa öisin...) tulla, ettei nyt ihan kaikki kasvit ja eläimetkin (Kuten ne siilit ja oravat, joista on viime päivinä tainnut olla juttuakin medioissa.) aivan kokonaan kuiva ja kuole.


Mutta tässäpä meidän toukokuuta 2018, katsotaanpas mitä me tehtiin/saatiin aikaan. 




Alkukuusta laitettiin terassia kuntoon, eli haettiin kalusteet talvisäilöstä & kaiveltiin viltit ja tyynyt kaapeista.






Ja taas aherrettiin tuolla pihatalossa. Saatiin lamput seinille, hyllyt paikoilleen, myös tuo lattiakin tuli maalattua. 






Maalasin liitumaalilla pihatalon nurkkakaapin ja tv- tason.




Kaikenlaista sisustustakin rupesi kummasti kertymään.





Löysin kirpparilta keittiöön juuri nuo himoitsemani tuolit.




Samoin saatiin valmiiksi tuo pesukone (kaapin takana piilossa) - jääkaappitsydeemi.





Sitten teinkin himppasen pihajuttuja. Sain vanhemmiltani tuon vanhan istustupöydän ja siitä fiksailin meidän pihalle oman kukkien istutuspaikan.





Ihasteltiin omenapuun somia kukkia. Myös Helmen olkkarissa tein hieman kesäpäivitystä.





Kuvattiin tyttären kanssa ystäväni Jaanan Muotitalo PUKI:n kauniita kesävaatteita.







Kirpparilta tein taas oikean huippulöydön, sieltä kun löysin tuon todella hyväkuntoisen sohvan pihatalon olkkariin. Olkan sisustus alkoi muutenkin olla aika hyvässä kuosissa. 





Lettukahvila Kalliolinnan avajaisissa nautittiin ihanasta miljööstä, kauniista musiikista ja ihanista letuista.





Yksi virstanpylväs ylitettiin, kun saatiin pihatalon vessa/suihkutila valmiiksi. Se oli kyllä tämän remppaprojektin suuri kohokohta.






Ja toinen oli keittiön hanan laitto ja vesien kytkeminen päälle. Tästä se meidän pihatalo -elämä nyt sitten vihdoin alkaa. Pieniä fiksailuja toki vielä puuttuu, samoin tuulikaappi on vähän hommia vailla, mutta muuten ollaan jo todellakin voiton puolella.





Nuuskuteltiin syreenin hurmaavaa tuoksua. Aivan ihania, tuo on kyllä yksi ehdoton lempparini.




Ja jälleen sisusteltiin pihataloa, tällä kertaa kävin hakemassa Matto Sektorilta mattojen täydennystä, sillä tykästyin niin täällä Helmessä oleviin eteisen juuttimattoihin, joten kävin sitten hakemassa samanlaisen myös tuonne pihataloon. Samoin muuten olkkarin soma ruudullinen (Svanefors:n) nukkamatto on sieltä.





Näillä toukokuun tunnelmilla tänään, olihan siinä toukokuussa toki paljon muutakin, mutta tässäpä niitä blogijuttujen kohokohtia. 

Ja nythän se kesä vasta sitten alkaakin.


Oikein ihanaa viikonloppua kaikille.


See you,


 tiina

Kommentit

  1. Todella paljon saitte aikaan, niin ihanan pihatalon olette tehnyt <3 Oikein ihanaa viikonloppua ja levätkää hieman välillä :) Terv Tepa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tepa, kiitos. 😊❤️ Toki me välillä pidetään taukoakin, mutta maalaushommat (pihatalon ulkopuoli) alkanee ihan kohta. 😄

      Poista
  2. Teillä on niin kaunista! Ihania kuvia <3 Toukokuu oli ihana, hyvää kesäkuuta ja viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, voi kiitos. 😊❤️ Niin oli ihana tuo toukokuu, toivottavasti saamme noita ihania päiviä lisää. Mukavaa kesää myös sinulle. 😊☀️🌼

      Poista
  3. Kyllä tulisi jumalaton probleema kummassa talossa hengailee,niin kaunista molemmissa!No onneksi matka lyhyt,niin voi vaihtaa lennossa.t.sanna

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin,
sekä olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös reilusti omalla nimelläsi. :)