Surullista, mutta ei kuulu mulle!

Tälle aamulle olin suunnitellut tekeväni kivan postauksen viime viikkoisesta vaatteiden parissa tapahtuneesta jutusta, sillä ystävättäreni vaateliikkeessä vietettiin hänen putiikkinsa 25 -vuotisjuhlaa. Siellä juhlassa me tuon "raksaopen" kanssa olimme taas niitä "oman elämämme mannekiineja", eli esittelimme muiden asiakkaiden kanssa kauniita kevään vaate -uutuuksia. Mutta viikonlopun lehti -uutiset saivat sen postausidiksen nyt tältä aamulta väistymään, tänään ei vaan ole sellainen kukkamekko -fiilis, mielessä kun pyörivät ihan muut asiat. (Joten siirretään ne kauniit kukkamekot ja puserot suosiolla seuraavaan postaukseen.)




"Surullista, mutta ei kuulu mulle!"

Niin... Tunnustan... Että vähän noin sitä ajattelin minäkin luettuani lauantain lehdestä erään tulipalo -uutisen. Sitten näin meidän paikallisella "Fb -pölinäsivustolla" ilmoituksen, jossa eräs nuori nainen pyysi apua sisarensa puolesta, he kun olivat siinä kyseisessä tulipalossa menettäneet kotinsa. Siinä tulipalossa he taisivat menettää käytännössä kaiken, niitä muutamia vaatteita (jotka heillä mukanansa oli) lukuun ottamatta. Eikä siinä sen jälkeen kovin kummoisia etsivätoimia tarvittu, minä kun ymmärsin varsin nopeasti kyseessä olevan nuoruuden kaverini tyttären perheen, ja siinä vaiheessa ei mielessä todellakaan enää soinut tuo otsikko, vaan päällimmäiseksi nousi halu yrittää jollakin tapaa auttaa heitä. Ja suureksi ilokseni omalla Fb-sivullani tekemääni "avunhuutoon" tarttui muutamia ihania ystäviäni, joten me saamme kuin saammekin kasaan ihan hyvän apupaketin. Ilokseni myös se siellä yleisellä sivustolla ollut avunpyyntö on jo tuottanut paljon tulosta. 
Ihana juttu!



Jäin kuitenkin pakostakin miettimään tätä asiaa, että miten selvitä kahden pienen lapsen kanssa siinä vaiheessa, kun sinulta on mennyt lähes kaikki? Olisi aloitettava käytännössä aivan tyhjästä! 
Ja väistämätta tuli myös funtsittua tätäkin juttua: 
Mitenkäs minä selviäisin ko. tilanteessa? Toki (toivottavasti) ne vakuutukset kattaisivat sitä vahinkoa ja auttaisivat eteenpäin, mutta tulevatko ne vakuutuskorvaukset heti? Millä ja miten selviäisi ennen sitä? Olisiko edes voimia saada kerralla kaikkea kuntoon? En tiedä. Mutta aivan varmasti olisin kiitollinen ystävieni ja tuttavieni avusta, "siitä paidasta, jonka akuutissa hädässä antaisit vaatekaapistasi", sillä minullehan ei olisi jäänyt jäljelle yhtään mitään. Tai siitä kympin lahjakortista, jolla saisin itselleni uudet alkkarit niiden tulipalossa palaneiden tilalle.

Ja sanomattakinhan on selvää, että ei kai sitä kukaan tämmöisessä tilanteessa yksin/ilman perheen apua selviä, sillä tarpeen on varmasti ihan kaikki tuki ja turva mitä vain on saatavilla. Ja tämä pelkästään tuon materian kohdalla, entä sitten se toinen puoli? Heillä on aivan varmasti suuri suru kodista, niistä menetetyistä muistoista, lasten piirustuksista, valokuvista jne... Niitähän ei mikään materia korvaa, ikinä.

Kylläpä nämä uutiset saivat taas polvet notkahtamaan tämän oman elämän suhteen, (ja tuntemaan sen piston tuolla rinnassa) ne niin monet mieltä kaihertavat ja ärsyttävät asiat tuntuvat niin mitättömiltä, niin vähäpätöisiltä. Miten sitä aina jumiutuukaan niihin pieniin turhanpäiväisyyksiin?!!! Sillä mitä näistä lonkka/nivelkivuista, minulla on loppujen lopuksi kuitenkin asiat aika jees.

Voi kun sitä joskus oppisi olemaan narisematta ihan turhasta!

Ja lopuksi en voi olla kysymättä Sinulta;
Onko sinulle tai läheisillesi/tuttavillesi käynyt näin? 
Miten selvisit siitä eteenpäin?




Näillä mietteillä tänään... 
Lopuksi kuitenkin (näistä surullisista tunnelmista ja talvisesta säästä huolimatta) toivottelen tämän viime kesäisen kuvan myötä teille kaikille oikein hyvää alkanutta viikkoa sekä niin paljon tsemppiä kotinsa menettäneelle perheelle. 





Pitäkää toisistanne huolta.



tiina



Kommentit

  1. Todella surullinen tarina, toivon sydämestäni, että asiat järjestyvät! Voimia perheelle <3 Terv Tepa

    VastaaPoista
  2. Muutama vuosi sitten tuttavani talo paloi. He menettivät kaiken, tuli tuhosi koko kodin sekä loukkuun jäänen tyttären. Vieläkin asia nostaa vedet silmiin. Tulipalo on niin kauheaa.
    Ihanaa kun lähditte yhdessä auttamaan, perhe kun tarvitsee nyt ihan kaikkea.
    Ihana ele! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ihan järkyttävää on tuo kertomasi. 😢
      Kiitos ❤️

      Poista
  3. Erosin n 4 sitten ja muutin silloin pois kodista jossa aloitin blogin pitämisen. 2 vuotta poismuuttoni jälkeen talo tuhoutui tulipalossa. Taloa ei enää ole. Muistona on kuvat blogissa. Vaikka en sitä enää omistanutkaan, menettivät lapseni synnyinkotinsa ja nuorin lapseni toisen vakituisen kotinsa. En vieläkään voi käydä paikalla tuskaa tuntematta.Ystäväsi tarvitsevat varmasti sekä henkistä että konkreettista apua <3 Kiitos Tiina sinulle kun olet heitä auttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten surullista. ❤️ Ko. perhe on onneksi saanut kaikilta ihmisiltä todella paljon apua. 😊

      Poista
  4. Kun olin 2vuotias, niin isovanhempien rakennus paloi kivijalkaan asti. Isäni oelasti palavasta talosta valokuvia ja jotain muutakin. Asuimme samassa pihapiirissä.
    Vastaavat menetykset tulee hometalossa asuville. Puolisoni tytär asui syksyllä juuri syntyneen lapsen ja 1, 4 vuotiaan lapsen kanssa meillä + kaksi koiraa, kun pari viikkoa ennen synnytystä omakotitalo julistettiin asumiskelvottomaksi. Kaikki tavarat jäi sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan kurjuus! 😕 Ja totta, nuo (ja yleistyneet) hometalo -ongelmat on samankaltainen juttu, sillä taitaa ne tavarat tosiaan noissa ongelmataloissa jäädä sinne.

      Poista

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin,
sekä olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös reilusti omalla nimelläsi. :)