Sniif!

Teetä ja sympatiaa, niillä nimittäin mennään nyt. Eli köhää ja nuhaa on riesanani ollut jo viime viikonlopusta saakka, onneksi kuumeelta olen kuitenkin toistaiseksi välttynyt. Tätä tämän hetkistä olotilaani tosin voisin lähinnä kuvailla (edelleenkin) sillä kuuluisalla "jyrän alle jäänyt" -termillä.


Ja niin... senpä vuoksi (Ja kylmän sään!) ei tule laajempaa skaalaa terassilta, sitäkin kun taisin viime viikolla lupailla. Vaan minkäs tälle säälle nyt voi! Mutta, sillä viimeviikkoisella AmandaB Outlet -reissullahan minä  sitten "lankesin" muutamiin juttuihin, kuinkas muuten. Ja uloshan ei niitä nyt saa, joten laittelin ne sitten tänne sisälle. Elän silti toivossa, että saan ne jossakin vaiheessa laitettua tuohon terassille. Joten... Sitä lämpöistä ja ihanaa kesää sitten vaan odotellaan. Nii...in!


No, minkäs tälle, nyt ollaan sitten tällä viltti-villasukka ja tee -linjalla. 




Ihastuin tähän siniseen pulloon, oikein odotan niitä koiranputkien kasvuja, että saan laitettua sen hentoisen oksan tuohon koristeeksi. Ai niin... Pistin sen mustan olkkarin pöydän muuten kiertoon, sillä totuuden nimissä kyllästyin totaalisesti siihen "mustassa pöydässä näkyy kaikki lika ja pöly" -pöytään, minä kun en vaan jaksa joka ainoa aamu sitä olla rätin kanssa putsaamassa. Ai, että meilläkö muka sitä pölyä olisi? ;)) No on sitä, ja mistä kummasta sitä aina kertyykin? No joo... Sinänsä harmi, sillä tykkäsin pöydän mallista ihan kympillä, lisäksi pöytä kävi mielestäni meille todella hyvin. Tämän uutukais- version nappasin Jysk:stä, ja kai se käy tämäkin meille ihan hyvin. (?) Ei tämä ainakaan ole se laiskan siivoojan painajainen.... :))




Nuo rottinkiset edit* niintä olevat istuin -aluset (kiitos Tepa :) ) olivat mielestäni niin kivat, lisäksi ne ovat oikein tarpeelliset lisäistuimet tuolla terassilla. Jänskä juttu muuten tuon rottingin kanssa, että miten se minusta edelleenkin näyttää kivalta, tässä jokin aika sitten kun en tykännyt siitä yhtään. Varmaan se Pinterest, blogimaailma ja Instagram -siedätys on tehnyt tehtävänsä. Ehkä. Ja tyynyjä nappasin myös mukaani sieltä outletistä, entiset kun lähtivät eräälle ystävälleni kiertoon. Se merityyli kun ei vaan sittenkään ole se omin juttu, joten hyvin ne joutivatkin.




Pikkuinen musta jakkara oli muuten vaan niin symppis, joten mukaanhan sekin oli napattava. Nämä outletit on näköjään oikein vaarallisia paikkoja, aina tuppaa lankeamaan noihin kaunistuksiin. No toisaalta, ihan kivaa on välillä saada jotain uudistusta. 





Mukavaa loppuviikkoa. Nyt pitänee keskittyä tähän flunssan hoitoon.

Palataan taas jossakin vaiheessa,
eli sitten kun saan tätä tautia jollakin tapaa "selätettyä."


tiina

Ps.
Siitä AmandaB -Outletistähän oli enemmän juttua täällä.

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kaisa, kiitos. ❤️ Se on nyt "teetä ja sympatiaa" -aika minulla. 😊👍🏻

      Poista
  2. Tiina...eikös nuo istuimet ole niintä, siis ei rottinkia( jotka on tuossa kuvassa)? Harmi, kun hävitit sen mustan pöydän...se sopi niin todella ihanasti tuohon tilaan. Paranemista sinne kylmyyteen! Tulin kaupasta, niin auton ikkunaan tipahteli lumihiutaleita. Satakunnan puolella oli maa valkoinen äsken, veljeni vaimo ilmoitti, että sakeasti on tullut lunta :( Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne... 😄Mitähän taas päässä liikkuu, nähtävästi ei mitään. 😂 Joo, kylmä on täälläkin, enkä tykkää sitten yhtään. 😳

      Poista
  3. Hei Tiina!Täällä myös flunssan kourissa,ääni lähes mennyt.Mistä,minkä merkkinen on sohvan käsinojalla oleva kauniin näköinen päiväpeite/torkkupeitto?T.Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä podetaan edelleenkin flunssaa, tuntuu olevan tällä kertaa todella sitkeä tauti. 😳 Peitto on Design By:n mallistoa, mutta valitettavasti ovat ilmeisesti lopettaneet tuotannon. 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin,
sekä olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös reilusti omalla nimelläsi. :)