perjantai 12. toukokuuta 2017

Fiiliksiä äitiydestä


Lähestyvä äitienpäivä saa taas miettimään tätä omaa elämää, tai oikeastaan luontevasti juuri sitä äitiyttä. Niitä lapsuuden aikaisia muistoja, mutta mietin hyvin paljon myös tätä omaa äitiyttäni. Meillä lapsuudessani ei äitienpäivää kotona juuri vietetty, johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, (jonka olen täällä jo maininnutkin) että äitini ravintola-alalla työskennellessään taisi olla (ainakin melkein) aina ne äitienpäivät töissä. Ja muistaakseni taisinpa sitä minäkin murrosikäisenä olla muutamat äitienpäivät kahvikuppeja kantamassa ja astioita tiskailemassa. Mummolle sen sijaan muistan monet kerrat äitienpäiväkakun koristelleeni, senkin taisi äiti usein hänelle paistaa. Eli sitä äitienpäivää taidettiin meillä enimmäkseen viettää mummolassa, äidin työvuoroista ja mukana olleesta porukasta riippuen. 






Itse tulin äidiksi (näin keski-ikäisen naisen näkökulmasta katsoen) aivan liian varhain, ensimmäisen kerran jo parikymppisenä. Nyt ei voi muuta  kuin päivitellä, sillä tottahan se on, aivan liian varhain. Kyllähän se noin nuoren ihmisen elämä menee aivan uusiksi. Niin suuri vastuu - niin nuorena. Ja sanoo kuka mitä tahansa, niin kyllä se vaan jollakin tapaa jää se nuoren ihmisen elämä elämättä, sillä eipä sitä enää lapsen vanhempana voi samalla lailla nuoren ihmisenkään elämää elää. Ja älkää käsittäkö väärin, rakastan lapsiani yli kaiken, he ovat todellakin elämäni rikkaus ja rakkaus, enkä mitään vaihtaisi pois. Mutta totta on myös se, että tämän ikäisenä sitä katsoo asioita jo hieman eri lailla. Ja olen niin onnellinen, että vanhin tyttäreni (joka on nyt jo yli parikymppinen) on päättänyt mm. käydä koulunsa ensin ns. loppuun. Ja kyllä, (totta kai) he saavat toki ihan itse elää sen heidän oman näköisensä elämän, (ja niin pitääkin) elää sen elämänsä heille hyvin. Sillä, lainassahan lapseni vain minulla ovat, näinhän se vaan on.



Äitinä olen ehkä sellainen rennon tiukka, eli olen aina sanonut lapsilleni näin:
"Luottoa on niin kauan ennen kuin se luotto menee." Eli odotan lasteni olevan rehellisiä sekä suoraselkäisiä ihmisiä. Meillä saa mennä ja tulla suhteellisen vapaasti, mutta äitinä haluan totta kai tietää, että missä lapseni huitelevat. Ja kyllä, ihmisiähän me ollaan, välillä töppäillään ja rankasti - But so what? Asiat selviävät aina juttelemalla. Näissäkin asioissa olen noudattanut oman äitini aikoinaan minulle sanomaa: "Niin pahaa ei voi tapahtua ettet kotiin voisi tulla." Ja mielestäni tuo pointti toimii edelleenkin. Ja kyllä meillä välillä huudetaankin, sitten taas sovitaan ja nauretaan. Sitäkin se äitiys mielestäni on, niiden omien tunteiden rehellistä näyttämistä.
En ehkä ole maailman paras äiti, olen silti se maailman paras (ja ainoa) äiti omille lapsilleni.



(Lapsistani ei ole kuvia tässä postauksessa/blogissani, he kun eivät niitä nettiin halua.)




Mutta, eipä se minunkaan yksinhuoltaja  -elämäni sillloin nuorena aina herkkua ollut, eikä siinä paljoa ylimääräisillä chillailtu. Jotenkin sitä vaan aina  kuitenkin selvittiin eteenpäin. Ja olen todella onnellinen siitä, että miten fiksuja aikuisia ja nuoria ihmisiä heistä on tullut. Ja siitä, että minulla kuitenkin oli/on olemassa niin hyvä tukiverkko, sisarukset sekä omat vanhemmat. 

Kiitos siitä.


Ja ehkä juuri kaikkien tapahtuneiden asioiden vuoksi minusta ja lapsistani on muodostunut todella läheinen "setti."



Eli, tässäkin pätee se vanha fakta: "Ei niin pahaa, ettei myös jotakin hyvääkin."


Myös tämä uusioperhe -elämä asettaa näille juhlapäiville ne omat haasteensa, kun se totuushan on se että; on ne minun lapset ja sinun lapset, ei olla niille lapsille niitä yhteisiä vanhempia. Ensimmäisinä vuosina eroni jälkeen tunsin näidenkin päivien johdosta suurta surua, se entinen ydinperhe kun ei enää ollut koossa. Ei ollut enää niitä aamupalat sänkyyn äitien- tai isänpäivänä -lasten kanssa -aamuja. Ja muutenkin niiden päivien merkitys ja vietto oli niin erilaista, sitä toista vanhempaa kun ei siinä perheessä enää ollut. Nyt nykyisen kumppanini kanssa me olemme ostaneet toisillemme alusta saakka ne isän- ja äitienpäivälahjat, sillä vaikka hän ei ole lasteni isä, hän on joka tapauksessa se miespuolinen toinen vanhempi, joka myös elää minun ja tyttäreni kanssa tässä tätä normiarkea. Sen vuoksi hän on todellakin sen isänpäivälahjansa ansainnut. 






Näillä äitiys/vanhemmuus -mietteillä tänään.


Nyt toivottelen oikein mukavaa perjantaita kaikille,
sekä niin mukavaa tulevaa äitienpäivää meille äideille.

Me olemme todellakin päivämme ansaineet.


tiina


Ja niin... 
Kauniin Järvien Kesäkodit kirjan voitti itselleen:

Johanna Outinen
(Johannalle on laitettu infoa asiasta.)

Onnea Johannalle & kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille.




6 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus! Itselläni tulee nyt neljäs äitienpäivä ja onneksi lapseni on vielä lainassa pitkään <3 Olen todella onnellinen tästä kirjan voitosta ja voit olla varma, että tämän kirjan tulen lukemaan tarkkaan! :) Mukavaa äitienpäivää sinulle ja myös muille äideille! :)

    t. Johanna. O (Outinen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain Johanna. 😊❤️ Ja niinhän se tosiaan on, lainassa ne lapset vaan meillä on. Muksua äitienpäivää myös sinulle.

      Poista
  2. Onnea arvonnan voittajalle ja Kaunista äitienpäivää sinulle

    VastaaPoista
  3. Ihanaa äitienpäivää Sinulle, ihana kirjoitus. Minä myös sain ensimmäisen lapseni 2kk ennen 20-vuotispäivääni ja viimeiseni (kolmannen) 40- vuotiaana. Nautitaan äitiydestämme<3
    Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin-
olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös omalla nimelläsi. :)