torstai 30. maaliskuuta 2017

Uuteen nousuun

Parin matalapaineisen päivän ja edellisen kipusävyisen postauksen jälkeen palataan aurinkoisempiin fiiliksiin, sillä kyllä se vain näin on; on tämä enemmän se oma juttu. Tuoda sitä iloa ja pirteyttä päivään, tai ainakin yrittää tehdä sitä. Ja siinä mielessä uskoisin kuitenkin näiden iloisempien aiheiden ja kauniiden kuvien olevan parempia hyvän mielen tuojia.


Toisaalta...  Jäin kyllä myös funtsimaan tuota "Muratin alla" jättämää kommenttia, tässäpä siitä osa; "Tiedätkö, minusta on oikeastaan mukavaa (älä siis ymmärrä väärin), kun bloggarit kirjoittavat välillä omista arkisista vaivoistaan, se tekee teistä ikään kuin inhimillisemmän ja helposti lähestyttävämmän. Tottakai me lukijat ymmärrämme, että kaikki me elämme tätä samaa arkea iloinemme ja suruinemme, mutta kun itselle sattuu oikein perhanan huono päivä vaikkapa kipujen takia samat vanhat positiiviset ja ruusunpunaiset päivitykset lähinnä ärsyttävät."












No joo... Totuuden nimissä on pakko sanoa; onhan itselläkin niitä päiviä, (todellakin) jolloin en vaan jaksa lukea toisten ihmisten ilosta ja hyvinvoinnista, etenkin kun itsellä kroppa "huutaa hoosiannaa" lähes päivittäin, sellaista kivutonta päivää kun ei minulla oikeastaan edes ole. Oikein huonoina päivinä en vaan lue/katso niitä juttuja, vaihdan suosiolla sivua. Sitten taas joinakin päivänä juuri se iloinen fiilis tai kaunis kuva voikin olla juuri se minun tarvitsemani tsemppi. Päivästä riippuen siis mennään... Tai aikoinaan oman eroni aikaan en suoraan sanottuna kestänyt katsoa/lukea niitä kauniilla kuvilla varusteltuja ihania perheiden lomareissu -juttuja, se tuntui silloin aivan liian raadolliselta. Kun se oma elämä oli mennyt aivan riekaleiksi, niin silloin ei vaan jaksanut iloita toisten perheonnesta.













Mutta eihän se elämä ole koskaan aivan ongelmatonta, kaikillahan sitä kitkaa joskus on. On lasten kanssa kähinää, ja toisinaan parisuhteissakin ollaan aivan eri planeetoilla. Sekä nyt itse tätä uusioperhe -elämää eläneenä voi sanoa, että ei se tämäkään aina niin helppoa ole, näissä elämissä sitä ulkopuolista "säätäjää/puuttujaa" kun on kaikenmoista. Lisäksi on (voi olla) sairautta sun muuta huolta, mutta silti en vaan ole sellainen tyyppi joka jää niihin kuoppiin vellomaan. Ja kyse ei todellakaan ole siitä, että oma elämäni olisi ollut millään lailla "siloiteltu", päinvastoin. Kun itse katson elämääni taaksepäin... Niin huh! On se vaan ollut aikamoista kantapäänkoulua, osin aivan varmasti itse aiheutettua, mutta paljon on mukaan mahtunut myöskin sellaista settiä jolle ei vaan ole voinut mitään. Mutta niinhän se vaan on... Jokaisen on vaan pakko kantaa se mikä ns. annetaan. Ja toisaalta... Mietin myös tätä; Että onko sitä kaikkea tarpeellista jakaa "kaikelle kansalle" luettavaksi? Kyse kuitenkin on (noin pääpiirteittäin) minulle aivan tuntemattomista ihmisistä. No mielestäni ei. Tai itse en ehkä kuitenkaan ole sellainen tyyppi, joka blogissani avautuisi noista noin henkilökohtaisista jutuista, jääköön ne suosiolla muille. Jotenkin jo näistä sairauksistani kertominen on siinä rajoilla, sekin menee jo minun mielestäni aika syvälle oman ihoni alle.












Nämä omat terveydelliset asiat kun nyt vain ovat noin, ne ovat olleet niin vauvasta saakka ja tulevat myös aina olemaan. On tehty pienestä asti se mitä on voitu, joten näillä eväillä on nyt sitten vain räpisteltävä. Mutta en tosiaan jaksa (enkä edes halua) jäädä niitä surkuttelemaan, eikä siinä mitään järkeä edes olisi, joitakin asioita kun et vain voi muuttaa. On vain pitänyt oppia elämään niiden kanssa, on vain jollakin tapaa mentävä eteenpäin. Välillä se ketuttaa todella paljon, mutta kuten sanoin, muuta vaihtista kun ei minulla vaan ole. Ja niinhän se loppupelissä on kaikessa muussakin, sen pahan mielen ja syvän ärsytyksen syövereistä on vain jotenkin päästävä pois, oli se asia tai suru mikä tahansa. Tai näin ainakin itse ajattelen, näitä omia elämän tapahtumia kun olen funtsinut.












Mutta, se näistä.... Nyt tähän aurinkoiseen aamuun, ja siihen tosiasiaan että; meillä sitä on taas aivan talvi. Kahdessa päivässä lunta tuli takaisin varmaan sen 20-30cm. En voi sanoa (todellakaan) olevani asiasta kovin iloinen.... Mutta näilläpä sitä mennään. Onneksi tänään tosiaankin aurinko paistaa, se sentään on hyvä juttu. Muutenkin tämä lisääntynyt valon määrä antaa kyllä minulle virtaa aivan eri lailla, ihan on erilaiset fiilikset nyt kun pari kuukautta sitten. Ja pääsiäinen... Sehän on jo aivan nurkan takana. 














Muuten, tuohon olkkariin kaipasin uusia kevyempiä mattoja noiden villamattojen tilalle, että jos sinulla olisi heittää joku "vinkki vitonen" sellaisista minun näköisistä matoista? Olisin vinkeistä todella kiitollinen. Ja sen väriskaalan pitäisi olla jotakin akselilla harmaa-valko-beige, jotakin sitä väriskaalaa olen ajatellut. Viime keväällä hankitut matot kun menivät nekin vanhemman neidin kotiin, joten uusille matoille olisi selkeä tarve. Villamatot kun saattavat kesällä olla suhteellisen lämpimät.... :))


 Mutta, näillä mietteillä tänään....Nyt kohti uusia kujeita. 

Aurinkoa keskiviikolle,



tiina

6 kommenttia:

  1. Elämässä on iloja ja suruja, hyviä ja huonoja päiviä. Ne tasapainottavat toisiansa! Minulla fibromyalgia 20 vuotta, mieheni sairasti syöpää 7 vuotta, siihen hän menehtyi 4 vuotta sitten heinäkuussa! Sellaista on elämä, se koittelee meitä välillä kovalla kädellä, mutta eteenpäin mennään ja on mentävä! Mutta ihanaa, kun talvenselkä taittuu ja valoisuus lisääntyy, kohti kevättä ja kesää taas mennään. Tulee vihreyttä ja kukkaloistoa, kun luonto herää! Ehkä me ihmisetkin herätään, nauttimaan luonnosta ja kauneudesta! Mukavaa aurinkoista loppuviikkoa! Meillä ei ole lunta, mutta ensiyönä on luvattu myös tänne lumisadetta :( En tykkää! :) Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, ihan meillä jokaisella. Ja jotenkin niistä elämän tuomista kuopista ja syövereistä vaan pitää päästä pois, eihän tästä elämästä muuten tule mitään. Kiitos kommentistasi Tepa, ja oikein mukavaa päivää sinne. ♥ - Tiina

      Poista
  2. Kiitos mukavasta blogistasi. Postauksesi ovat aitoja ja blogisi persoonallinen, tykkään. Ihmisiä me kaikki olemme ja nuo kivut/murheet kuuluvat meidän kaikkien elämään. Aurinkoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi. ❤ Aurinkoista torstaita täältä sinulle toivottelen. :)

      Poista
  3. Täälläpä yksi sun blogin pitkäaikainen lukija. Mulla menee tuo sisustusmaku yksiin sun kanssa joten siinä yksi syy blogisi seuraamiseen..Mitä tulee tuohon sun avautumiseen noista elämän varjopuolista niin ainakin mun mielestä se tekee sun blogista vaan inhimillisemmän. Kelläpä meistä tää touhu aina on kuin ruusuilla tanssimista.
    Ja sitten mattoasiaa:meillä olohuoneessa Sotkan harmaa Helene-matto. Ei oo hinnalla pilattu ja materiaali miellyttävää viskoosia/puuvillaa. Oikein kevyt ja kiva näin kesää kohti mentäessä. Sopii ainakin meidän olkkarin musta/harmaa/valkoinen/beige värimaailmaan kuin nenä päähän..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... Eipä se jatkuvaa ruusuilla tanssimista ole varmaan kenelläkään, tai edes sitä osittaistakaan... :)) Joo, kuten tuossa jo kommentoinkin, niin toki se omien juttujen kertominen tekee sen normielämä -fiiliksen, mutta jotenkin sitä vaan on tullu varovaiseksi noiden avautumisten suhteen. Ehkä se vaan pitää itselle merkata se raja, eli mitä sanoo ja mitä ei, todennäköisesti omien henk. koht. juttujen suhteen olen edelleenkin aika varovainen. Kiitti mattovinkistä, pitääkin käydä kurkkaamassa. Mukavaa viikkoa sinne. :)

      Poista

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin-
olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös omalla nimelläsi. :)