maanantai 24. huhtikuuta 2017

"Bileet vintillä."

No niin.... Nyt se kuvakavalkadi meidän viikonlopun BID/IBA2017 -bloggaritapahtumasta. Ja vähän pakon sanelemana tämä kirjallisen osuuden kohta typistyy minimiin, sillä tämä kirjoittaminen on nyt tämän käden tilanteen huomioiden himppasen hankalaa. Käsi kesti kuitenkin suhteellisen hyvin "matkassa mukana", (Vasemman käden nimettömäänhän tuli perjantaisen "kiitolennon" seurauksena se avomurtuma.) mutta luonnollisesti se tottakai vaikeutti hieman liikkumista ja olemista muutenkin. Omien hiusten laitto esim. meni aivan kiville, ja tämä tukkapääni olikin lähinnä mallia "uitettu koira." No, tää homma nyt sattui vaan menemään näin, minkäs sille. 




Mutta, kuvathan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten tilaisuuden fiiliksen näistä kyllä voi aistia, sillä näiden juhlien parasta antia on todellakin näiden ihanien tyyppien kanssa hengailu. Se on se pääjuttu. Mehän mentiin samaan hotelliin ystäväni Katin kanssa, joten me sitten pyörittiin luonnollisesti myös tuolla tapahtumassa kimpassa. Kivaa oli, ja ihanaa oli nähdä kaikkia muitakin bloggariystäviä & tutustua myös uusiin kivoihin tyyppeihin. Naurettiin vatsat kippuralla, tehtiin Minnan ja Samiran kanssa "opetusvideokin", (Mikä ei valitettavasti ole aivan julkaisukelpoinen, hih! :)) ) syötiin Roots Helsingin valmistamaa vegaanista superruokaa ja kokeiltiin Instrumentarium:n osastolla kevään silmälasi- ja aurinkolasiuutuuksia. Lopuksi vielä stailattiin kivoja asukokonaisuuksia VILA:N ja Vero Moda:n ständeillä. Ja niin, tätä ei nyt varmaan saisi sanoa, mutta juotiin me viinaakin, sillain ihan vaan vähän. :))








Kuva: Henri Ilanen





































































Kuva: Henri Ilanen























Kuva: Henri Ilanen





Tähän Samiran kuvaan kiteytyy mielestäni kaikki olennainen; 
Tämä juttu oli niin jees!


Kiitos mukavasta päivästä & seurasta, te kaikki ihanaiset. 
Kivaa oli.


tiina

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Iso Auts!

Niin... Sen äskettäisen kelloarvonnan yhteydessähän kyselin myös niitä postausideoita, ja siellä sain toiveena kirjoitella juttua ihan tästä normiarjesta. No nyt sitä täältä sitten pesee. Tai tunnustan kyllä.... Tälle aamulle oli alunperin suunnitelmissa tehdä aivan toisenlainen postaus, tarkoitus kun oli tehdä sellainen blogigaala -kostyymi -juttu. Vaan eipä mennyt tämä aamu(kaan) ihan niinkun Strömsössä, joten tehdään nyt sitten juttua siitä normiarjesta, sillä sitähän tämä nyt todellakin on, aivan tavallista arkea kommelluksineen. :))




Iso auts!







Tässä aamulla kävi nimittäin näin; yläkerrasta alakertaan tullessani liukastuin rappusissa ja satutin käteni, sain siis vas. nimettömääni avomurtuman, tuon nimettömän luunpää kun näkyi pienesti ulkona. Todella kurja juttu, ja voitte varmaan uskoa että; sattui (nyt tosin puudutus vaikuttaa vielä) ja ärsyttää ihan sairaasti. Pirskatti sentään!!! 5#%&*?!"¤%¤ Tässä liuta niitä julkaisukelvottomia juttuja perään. No mutta... Silti onni onnettomuudessa; ei mennyt ranne rikki, eikä myöskään tuo pultattu ja rakennettu lonkka, se olisikin sitten ollut jo huomattavasti hankalampi tilanne. Eikä tämä nyt onneksi estä osallistumista viikonlopun IBA/BID -juttuihin, että kyllä täältä todellakin tullaan!











Ja tässä yhteydessä on kyllä pakko antaa kehuja näin julkisestikkin, sillä vaikka varmasti on paljon myös puutteitakin (ja parantamisen varaa) tässä meidän julkisessa terveydenhoidossa, niin minä kyllä sain aivan loistavaa hoivaa meidän keskussairaalassa. Pääsin nopeasti hoitoon ja röntgenit otettiin sujuvasti. Lisäksi ympärilläni "pyöri" muutenkin kaksi hoitajaa, yksi opiskelija, lääkintävaksi sekä lääkäri. Ja koko homma oli hoidettu puolessa tunnissa, siis rikki mennyt sormi vedetty takaisin paikoilleen ja sormikin lastoitettu. Että isot ja lämpöiset kiitokset Savonlinnan keskussairaalan ensiapupolin asianosaisille, te teette todella hienoa työtä. 


Kiitos.










No mutta... Nyt niihin bloggareiden juhliin, eli meillä on taas tulossa perinteiset bloggareiden partyt. Sopivan mekonkin bongasin meidän Sokkarilta, ja tässäpä se on; Soyaconsept:n pitsimekko, joka muuten sattui vielä löytymään outlet -puolelta, mikä on aina erittäin hyvä asia. Tuolle suloisuudelle kun jäi loppupelissä hintaa huimat 24,18€. Kenkien suhteen on jälleen mentävä noilla vanhoilla palvelijoilla, tilaamani kengät kun mitä ilmeisemmin seilaavat vielä jossakin muualla, eivät siis valitettavasti ehtineet näihin bileisiin. 




(Pahoitteluni kuvan huonolaatuisuutta, tällä vasemmalla kädellä kameran pitely on nyt hieman haasteellista.)






Ja niin... Saattaa olla, että luonnollisten syiden johdosta tämä bloggari pitää hieman paussia näistä hommista, mutta katsellaan kuinka tämä toipuminen nyt tässä etenee. 


Ihanaa viikonloppua teille kaikille, kaikesta omasta hässäkästäni huolimatta.



See you,




tiina

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Aamun pirteyspommi

Pääsiäinen on taas kerran "sujuvasti taputeltu", ja hyvä niin, nyt sitten todellakin aletaan odotella sitä kevään (!) tuloa. Hieman kuitenkin palataan vielä pirteän keltaisiin tunnelmiin, nimittäin tähän eiliseen jälkkäriin.
Tuhdin appelsiini-valkosuklaakakun lisäksi tein jälkkäriksi toisen appelsiinisen jutun, tämän appelsiini-vaniljakerroskiisselin, jonka sitten koristelin kermavaahdolla ja hedelmillä.











Laitoin kiisselin päälle kiiviä, kumkvattia, ananaskirsikkaa  sekä passionhedelmää. Mukavasti antoivat kirpeyttä ja särmää kermavaahdon makeudelle, sekä tekivät tuosta jälkkäristä kivan raikkaan ja eksoottisemman oloisen. Ja perinteinen, se ehkä vähän tylsäkin kiisseli (jota appelsiinisena en ole edes naismuistiin tehnyt) sai kyllä tuosta hedelmäpläjäyksestä roimasti uutta twistiä. Hyvää oli.









Tällä pirteyspommilla tänään.


Mukavaa tiistaita kaikille.



tiina

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Koukussa keltaiseen

Nyt kuvakavalkadia meidän pääsiäisfiilareiden täyttämästä olkkarista. On tämä pääsiäinen vaan ihanaa aikaa, vaikka se lämpöinen kevät antaa edelleenkin odottaa itseään. (Niin, missä oikein luuraat?) Silti nämä valoisammat päivät tekevät jotenkin tämän kodin tunnelmankin jo aivan erilaiseksi, todellakin sellaiseksi villamaiseksi. Se on fiilis, joka mielestäni täällä meidän kodissa kesäisin on. Tämä on niin sitä lemppariaikaani (kesän ohella) vuodesta. Tosin vielä ei tarvitse edes haaveilla aamukahveista terassilla, niitä "ulkoruokinta" -kelejä kun taidetaan saada odotella aika kauan. Aurinko paistaa kyllä nytkin, mutta lämpöasteita näyttää olevan vain kaksi. Hrrr...









Ja kuten huomaatte; olen syvästi koukuttunut keltaiseen. Ja sehän sai alkunsa noista keltaisista hyasinteista, jotka tuosta naapurin automarketista bongasin. Kukkien värisävystä ei tosin ollut silloin mitään hajua, ne kun silloin olivat vielä aivan vihreitä.










Pääsiäiskoristeluja ei edelleenkään ole kovin paljoa, meille kuitenkin juuri riittävästi. Kuten jo sanoin, niin en välitä enää niistä kukertavankikertävistä pääsiäisjutuista. Simppeliä ja rauhallista, se on se oma juttu.
























Keltaisen värin innoittamana laitoin nuo vanhat Henkka Maukan tyynynpäälliset taas olkkariin, ne eivät ole käytössä olleetkaan moneen vuoteen. Jysk:ssä käydessäni bongasin sieltä vielä tuon kauniin keltaisen (neulotun) torkkupeiton, sopii oikein kivasti tähän meidän pääsiäiseen.  Tuota peittoa oli muuten saatavilla myös suloisen roosan värisenä, todella kaunis oli sekin.






























Näillä pääsiäistunnelmilla tänään.


Ihanaa pääsiäisen aikaa teille kaikille.




tiina

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Arvonnan voittaja


Nyt on CLUSE -kelloarvonta suoritettu,
ja itsellensä sen vapaavalintaisen kellon saa; 


"Annikki"

Onnea sinulle.






Otatko yhteyttä s-postiini:


tiinah.hovatta@gmail.com


Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.



tiina

Yes, Please!

Aurinkoista pitkänperjantain aamupäivää kaikille. Aloitetaan aamu tällä herkulla; appelsiinisella vadelma-valkosuklaakakulla. Pääsiäisen jälkkärinä päätin luottaa viimevuotiseen (ja hyväksi) havaittuun kokeiluuni, tällä kertaa tein vain tuosta juustokakusta hieman pienemmän version. 








Pohjan tein Semper:n gluteenittomista kauradigestive -kekseistä. Kakun välissä on vanilja- ja appelsiinituorejuustoa, ja lisäksi vispautuvaa vaniljakastiketta. Makua antamassa appelsiininmehu- sekä kuoriraaste. Päälle tein hyytelösokerilla appelsiinimehusta kakkukiilteen.
Lopuksi koristelin kakun tuoreilla mansikoilla, sulatetulla valkosuklaalla ja Kinder -suklaamunan palasilla. 








Tarkemman ohjeen kakkuun löydät täältä aiemmasta postauksestani. 
















Mutta, nyt menen "korkkaamaan" tuon kakun... Slurpsis! 
Näillä tänään, seuraavaksi on tulossa kuvia meidän olkkarin pääsiäisen tunnelmista. 



See you,




tiina

torstai 13. huhtikuuta 2017

Nyt alkaa meillä pääsiäinen

 Se on pääsiäinen sitten jo aika lähellä, kiirastorstaita kun jo mennään. Laittelin kotia "pääsiäiskuntoon", tai sen minkä nyt ylipäätänsä edes laittelen. Eipä se koristelunsa puolesta nykyisin paljoa eroa normiajasta, niitä koristekanoja (ja pupujakaan) kun ei meillä enää oikeastaan edes ole. Kun on pliisu - niin on pliisu, ne runsaat koristelut kun eivät vaan ole tässäkään asiassa enää se oma juttu. 








Jotakin sentään... Pajun oksiin laitttelin nuo pari vuotta sitten hankitut koristemunat. 








Samoin paikallisesta marketista löytyi iloinen ylläri, vuoden ensimmäiset orvokit. Ihania! Eipä (minulla) ennen ole niitä vielä pääsiäisenä ollutkaan. 








Oman oloisen sekasotku -kimpun tein ystävättäreni eilen tuomista tulppaaneista. (Kiitos ♥ ) Laittelin siihen syreenin ja pajun oksia, lisäksi vielä muutaman jo kuivahtahtaneen (!) eucalyptuksen oksan. Olin ensin ajatellut tänään ostavani valmiin kimpun, mutta itse asiassa en nyt taida ostaakkaan, sillä tuohan on oikeastaan aika jees. 









Pöydälle laitoin kaapista kaivelemani rami -kangaspalan, saa nyt tänä pääsiäisenä ajaa liinan virkaa. Ja vaikka onkin tumma, niin sekin kyllä natsaa tänne meidän kotiin todella hyvin, eli vanhoilla jutuilla mennään tässäkin asiassa. 








Ja tässä taas ihan superlöytö meidän alueen  Fb-kirpparilta; rullalaskosverhot á 5€/kpl. Aika kivat, (Eikös?) ja sopivat meille kun nenä päähän. 










Ja kuten huomaatte... Tuo tasetti (perunanarsissi) -rakkaus se vaan jatkaa jylläämistään, se kun on mielestäni se kaunein pääsiäiskukka.










Näillä pääsiäiseen laskeutumis -fiiliksillä tänään.


Palataan taas,




tiina


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Appelsiinia ja valkosuklaata

Täytyy myöntää... Nyt olen taas aivan koukuttunut tähän appelsiinin ja valkosuklaan komboon, jotenkin kai tämä kevät (ja tietty pääsiäinenkin) saa sen aikaan. Ja niin... Toisaalta... Onhan se näinkin; aivan sama mihin leipomukseen valkosuklaata laitat - se on vaan aina hyvää. Viipaleleivät on olleet meillä aina "se juttu", ja tällä tarkoitan lapsuudenkotiani. Meillä oli (yleensä vadelmamarmeladilla tehtynä) niitä lähes aina, jouluna ja juhannuksena, sekä aivan kaikissa kekkereissä. Olen siis kasvanut viipaleleipien siivittämänä. :)) Nyt aikuisena olen itse sitten kokeillut noita milloin milläkin marmeladilla, ja  aina ne on yhtä hyviksi havaittu. Jouluna laitan niihin luumua, keväällä vannon sen perinteisen vadelman nimeen, myös omppu sopii noihin vallan mainiosti. Tämä on todellakin minulle se yksi luottojuttu; takuuvarma herkku. Näin pääsiäisen aikaan virittelin kokeeksi tätä uutta settiä, eikä tulos ollut ollenkaan huono. Päinvastoin, nämä ovat niin herkkuja. 












Viipaleleipien taikinan ohjeen löydät esim. täältä. Sitten vain vaihdat marmeladin appelsiiniseen, sekä pursotat pikkuleipien päälle sulatettua valkosuklaata, tai sokerivesikuorrutetta, mikä siis näihin alunperin kuuluukin. Samoin koristelet makusi mukaan, itse käytin nyt osaan noita keväisen pastellisia nonparelleja. Gluteenittoman pikkuleipäohjeen löydät esim. tästä. Ja hei... Jos et millään viitsi/ehdi/jaksa tehdä taikinaa itse, niin osta silloin kaupasta valmista murotaikinaa (tavallista tai gluteenitonta) ja "oikaise" vähän, sillä kyllä ne toimivat niinkin, kokeiltu on myös sitä. 




















Näillä herkuilla tänään. 
Mukavaa keskiviikkoa kaikille.



tiina


Ja psst...
Se siitä keväästä.... Meillä on taas viime yönä satanut lunta.
Ou no!