perjantai 16. joulukuuta 2016

Euron pokia sovittamassa

Jotenkin ne vain jäi kaivelemaan. Siis ne tummemmat pokat, ne sen tyyppiset mitä sovittelin siellä Indiedays Inspiration -päivässä. Ne kun olivat pitkästä aikaa aivan erilaiset mitä minulla on moneen vuoteen ollut. Niinpä sitten oikein iloissani lähdin mukaan tähän Instrumentarium:n jatkokamppikseen, ja siten kävin tänään kokeilemassa tuolla meidän Instrussa olevia tarjouskehyksiä. Hei oikeasti! Nyt voit saada kehykset vaikka 1 eukalla. Huisia! Ja muutenkin siellä oli paljon kehyksiä -50%. 
(ostaessasi kehykset ja linssit)



Postaus on blogiyhteistyö Instrumentarium:n kanssa.





Tässäpä niitä muita sovittelemiani malleja. Jotenkin (kumman syystä) sitä vain taas kallistuin ruskeaan ja mustaan, minä kun en vain oikein osaa muita värejä ajatella. Vaikka (kuten siinä edellisessä postauksessa kerroinkin) oli minulla joskus ne kanervaroosatkin kehykset, mutta ne vain jäivät minulta käyttämättä. Kun en vaan oikein osaa niitä värillisiä pitää, vaikka kauniit olivatkin.








Kuvassa ensimmäinen "jatkoon" päässyt valintani, ne ovat nämä ruskeat Hilfiger:n kehykset.








Ja niin... Kun aikani valikoimaa katselin, niin näitä mustiahan se piti tottakai myös kokeilla. 
Yep! Black is Black - It's always a good idea! 








Tsekattiin samalla myös miesten valikoima. Ja todella kivoja malleja löytyi sieltäkin.













Lopulta ehdottomiksi lemppareikseni nousivat kuitenkin nämä mustat kehykset. Joten voi olla että nämä seuraavat minua myös kotiin, sillä niin oman oloiset nämä olivat. Tykkäsin erityisesti kehysten tekemästä ryhdikkäämmästä ilmeestä. Ne toiset (omat) kun ovat huomattavasti neutraalimmat. Jänskä juttu muuten... Noissa kehyksissä on sinistä sangoissa, eipä ole sitä väriä vuosikausiin minun laseistani löytynytkään. Muuten; nuo kahdet lempparikehyksenikin ovat nyt -50% alessa. Ja tosiaan tuo tarjous on silmälasien ostajalle, (kehykset ja linssit) ja se on voimassa 26.12 -asti.)










Näillä kehysten sovitteluilla tänään. Seuraavaksi palataan taas joulustelujuttuihin. Ja huomenna olisi jälleen tarkoitus käydä muutamissa joulumarkkina -tapahtumissa.
Mutta, nyt oikein mukavaa viikonloppua kaikille. 
Joulustelkaahan tekin ihan kunnolla. 

Love,

tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin-
olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös omalla nimelläsi. :)