maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kevätmessut 2016/ Part 1.

Nyt kuvasia viikonlopun kevätmessuilta. Teen aiheesta kaksi postausta, sen verran kun tuli kuitenkin noita otoksia napsittua. Ensimmäisenähän sitä tietenkin tuli parkkeerattua tänne blogikylään. Ja luonnollisesti olisin voinutkin loppupäivän istuskella tuossa Fridan sisustamassa kasvarissa, sillä niin mageen näköinen ja sellainen oman oloinen oli tämä kaunistus. Tykkäsin ihan kympillä! Tässä Fridan kasvihuoneessa ei kasveja kasvatella, täällä keskitytään lähinnä siihen oloilu -puoleen. Mikä sekin kuuluu luontevasti pihaan ja kesäelämään. Meillä täällä pohjolan perukoilla kun on tuo kevät/kesäaika niin harmillisen lyhyt, siitä on siten otettava kaikki ilo irti. Tai ainakin meillä ollaan pihalla aina kun säät sen vain sallivat. 





Mutta, nytpä näitä messujen ihanuuksia.







































Ja siinähän me; Frida ja minä.
Kivaa oli nähdä myös Tuulaa ja Tuijaa, ja tietty  Mariaa ja Emiliaa.
Ihania tyyppejä olette kaikki.










Kuvailin myös Kukkalan kaunista kasvihuonetta. 






















Näinhän se on. 




















Kukkaiselämää -kasvarissa oli pupuilla kahvikestit.










Näillä puutarha -tunnelmilla tänään. 


tiina

6 kommenttia:

  1. Niiiiiiiin......ihania, wau! Ajattelin, näitä katsellessani, että Tiinan kodinpihaan ilmestyy varmasti kasvihuone....ihanasti sisustettuna, pikapuoliin. Oli tuolla reissulla niin paljon ihanaa silmänruokaa :) Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi... Eipä taida Tiinan pihaan enää kasvaria mahtua, tai pieni seinämalli korkeintaan. :D Olihan siellä, kaikkea kaunista.

      Poista
  2. Tuli kuule melkein haikea fiilis, kun piti tuo kasvihuone ja kattaukset purkaa eilen illalla pois. Olisin hyvin voinut jäädä hengailemaan tuonne blogikylään vähän pidemmäksikin aikaa :) Oli todella kiva händä sinua taas pitkästä aikaa. Pusi, pusi ja halit sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sen, ja oli se kyllä minunkin mielestäni niin hieno. No oli kyllä ihana nähdä, ja ID -bileissä taas tavataan. Joohan?!!!
      Samoin sinne... Pus pus & iiiisot halit. :)

      Poista
  3. Oli tosi kivat messut ja tuo blogikylä oli näkemisen arvoinen.

    VastaaPoista

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin-
olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös omalla nimelläsi. :)