lauantai 13. helmikuuta 2016

Be My Valentine...

Huomisen ystävänpäivän kunniaksi teki mieli ottaa herkutteluun kunnon varaslähtö. Mielessä kummitteli viimeinkin naked cake:n teko, oikein sellaisen öllö ällö -makean. Netistä etsiskelin sopiva reseptejä, sellaisen sitten löysinkin K-ruokasivuilta. Hieman muuntelin tätäkin sellaiseksi oman maun mukaiseksi, ajatuksena kun oli tehdä suklaan sekä vadelman liitto. 






Joo, hieman karkasi mopo käsistä noiden täytteiden kanssa. 
Mutta pakko sanoa: ei se tosiaankaan pahaa ollut. :))











Pohjan ohjeen löydät täältä. Täytteen teossa siis hieman sovelsin. Tein täytteen ensin tuon ohjeen mukaan, laitoin sitä sellaisenaan  1-kerroksen, sitten pakasteesta vadelmia väliin. Lopuksi vatkasin vielä täytteen vatkaimella kovemmaksi (Sillä syystä tai toisesta se ei minullakaan jähmettynyt tarpeeksi, oli kuitenkin huoneenlämmössä ensin sen tunnin, sen jälkeen vielä jääkaapissa pari tuntia.) ja laitoin sitä vielä vadelmien päälle toisen kerroksen. Nyt jälkikäteen ajateltuna se yksi paksumpi täytekerros olisi todellakin riittänyt, kakku kun on oikeasti aika tuhtia syötävää. Tai ainakaan minä en sitä kovin suurta palaa voinut syödä, on sen verran ällö -suklainen. Kakun päällyksen koristelin vadelmilla, loppusilaus tuli kuorimaveitsellä "kuorituista" valkosuklaalastuista.



Mutta ah....  Niin hyvää!










Ja päivällisellä kauppareissulla löytyi Design Huvitelmasta juuri sopiva kakkuvatikin. 
 Tämä oli juuri sitä mitä etsinkin. 


♥  ♥  ♥










Näillä herkuilla tänään. 
Toivottelen oikein hyvää huomista ystävänpäivää kaikille.




tiina

8 kommenttia:

  1. Wautsi...mikä kerroskakku...nam! Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta...kyllä sinun herkuilla, tie sinne on varmasti taattu :D
    Hyvää huomista ystävänpäivää koko perheelle <3 Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin tepa, oikein hyvää ystävänpäivää. ♥

      Poista
  2. Upean näköinen kakku, ja varmasti myös herkullinen :))
    Iloista ystävänpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se vaan aika hyvää. Ja samoin sinulle toivottelen hyvää ystävänpäivää. :)

      Poista
  3. Herkullisen näköinen kakku ja mikä ihana kakkuvati<3
    Hyvää ystävänpäivää!
    -Marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli oikein hyvää, ja tuollaisa vatia olinkin etsinyt jo kauan. Tuon löytyminen oli siis oikea onnenkantamoinen. Samoin sinne, hyvää ystävänpäivää. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Marsa. Hyvää oli, nam! Kannattaa ehdottomasti kokeilla tuota reseptiä. :)

      Poista

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin-
olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös omalla nimelläsi. :)