keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Puotien puoti!

Kuten jo mainitsinkin, alkuviikkoon sisältyi lyhyt ja ytimekäs vierailu Seinäjoelle. Pääsin mukavasti työmatkalaisen seuraneidiksi, siis mikäli reilun vuorokauden sisällä n. 500km/suuntaansa reissua voi kuvailla sanoin "mukava."
(Tällä tarkoitan "takaliston" lievähköä puutumista loppumatkalla.... :)) )
No mutta anyway.... pääasiahan oli tälläkin kertaa ihanan ystäväni Mallan tapaaminen. Tällä kertaa en käynyt Villa Honkasalossa vaan me mm. lounastimme Sinisessä Paprikassa.
Siellä muuten saimme todella hyvää kana-halloum -salattia. Kiitos! 
Ruokailun lomassa "törmäsin" myös toiseen bloggariin, Kaunis Pieni Elämä:n Anneen.
Kiva oli viimein tavata sinutkin livenä, vaikkakin ihan näin sattumalta.
Samalla me Mallan kanssa luonnollisesti kiertelimme myöskin Seinäjoen vaatekaupoissa. 




Vuorossa oli myös vierailu ihanaan (ja niin minun oloiseeni) sisustuspuotiin. Tämä tietenkin oli sisustelijalle huippujuttu, tai siis huippua oli se että; pitkästä aikaa bongasin sisustuskaupan jossa myytävät tavarat olivat niin oman näköisiä. Oikeastaan olisin voinut kotiuttaa melkeinpä jokaisen tavaran mikä kaupasta löytyy, niin kovin pidin kaupan valikoimasta. 
Ja tässäpä teidänkin iloksenne muutama kuvanen GLO Interior:sta. 




Ja jos satut asumaan lähihoodeilla, tai matka ei sinulla ole kohtuuttoman pitkä (Kuten minulla, valitettavasti.) niin käy ihmellä kurkkaamassa, suosittelen todellakin lämpimästi. Ihanien juttujen lisäksi sain todella hyvää palvelua, ja mielestäni se on yhtä tärkeää kuin ne myytävät tuotteet. 
Ellei jopa tärkeämpääkin.




























Have a seat?!

- YES  please.



* * * * *























Siinäpä joulua a' la GLO Interior
Jos kiinostuit jostakin tuotteesta niin yhteystiedot saat tässä:
info@glointerior.fi
Postipojan/tytön on luvattu toimittavan tuotteita myös meille joiden ei valitettavasti ole mahdollista kivijalkapuodissa vierailla.



Kiitos kun sain vierailla kauniissa puodissanne.



Ja niin, sain teiltä armailta blogini lukijoilta myös kyselyjä mahdollisista treffeistä.
Olen taas keväällä (mahdollisesti) tulossa Seinäjoelle,
joten laitetaanpa asia korvan taakse,
jospa jonkinmoista bloggaritapaamista saisimmekin Mallan kanssa kyhäiltyä.




Siihen saakka....




tiina

10 kommenttia:

  1. Siis...niin ihanat kuvat, en ole tajunnut, että GLO on muuttanut torikeskukseen, olin siinä luulossa, että on lopettanut?Korjaan asia pikimmiten ja menen käymään....ihanaa! Ja niin, vaikka minulla ei ole omaa blogia, haluan tavata siitä huolimatta keväällä :D
    Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinne nyt vaan kipinkapin!!! Joo, siis tarkoitus olisi kehitellä jonkinlaista blogien lukijatapaamista tms....
      Mutta, saa nyt nähdä. Katsellaan sitä sitten keväällä ja tuumitaan tarkemmin. :) Terkkuja sinne Seinäjoelle.

      Poista
  2. Ihana kauppa tosiaan! Täytyy laittaa korvan taakse jos tulee siellä päin käyntiä:)
    Kauniit kuvat , kiitos niistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli se. Tosiaan niin oman oloisia kaikki jutut. Tykkäsin kyllä ihan kympillä! ♥
      Kiitos Hanne. :)

      Poista
  3. Siis vau, kertakaikkiaan niin ihanan näköinen sisustusputiikki että tuolla saisin kulutettua tunnin jos toisenkin ihan vaan fiilistelemällä ja katselemalla kauniita tuotteiden esille panoja! ;)
    Joten kiitos vinkistä, seuraavan kerran Seinäjoella käydessä on pakko poiketa myös kyseisessä putiikissa! :)
    Bloggaritapaaminen kuulostaa tosi kivalta idealta (luen sekä Mallan että sinun blogiasi) ja jos vain olemme keväällä samaan aikaan Etelä-Pohjanmaalla, olisi tosi mukava päästä tapaamiseen! :)

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle! :)

    T: Emppu / Iloa & Unelmaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa vierailla GLO:ssa, ihana puoti. ♥ Me sitten Mallan kanssa aletaan suunnittelemaan jotain kivaa. :)

      Poista
  4. Tosi ihanan näköinen kauppa! <3 Kävin itse viime viikolla aivan ihanassa sisustusputiikissa Joutsenossa (Sisustusputiikki Helkkä dreams, blogistanikin löytyy juttua kyseisestä putiikista), kannattaa käydä katsastamassa jos täällä päin liikuskelet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuolla jo monesti mainitsinkin, tykkäsin GLO:sta kyllä ihan kympillä. Kiitti vinkistä. Pitää joskus poiketa tuolla, tosin tunnustan, yleensä vain tulee ajaa hurautettua ohitse Lappeenrantaan. :)

      Poista
  5. Vau, onpas kivannäköinen sisustusliike! Pari viikkoa sitten piipahdinkin Seinäjoella, mutten siellä tuota liikettä bongannutkaan! Pitääpä ens kerralla korjata tilanne. Kiitti vinkistä! Ja tulipa Mallan Makeissakin piipahdettua herkuttelemassa Mallan öky herkullisia kakkuja. Itse puodin miljöökin on jo itsessään ihan herkku! Niin ja minäkin haluaisin blogitapaamiseen, vaikken Seinäjoelta olekkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne Mallan herkut on kyllä vertaansa vailla. Ihania! ♥ Hei, sinne voi sitten todellakin tulla ken vain viitsii ja haluaa.
      Sydämellisesti tervetuloa vaan. ♥

      Poista

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin-
olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös omalla nimelläsi. :)