maanantai 16. marraskuuta 2015

Mieletön arvonta!

No niin.... Meidän toisen kodin eteisen lattia (Ja melkein koko eteinenkin.) alkaa olla valmis. Tähänkin tilaan halusimme tuon saman vinyylilankun mitä meillä on jo ruokailutilassa & keittiössä. Jotenkin vaan ihastuttiin ihan kympillä tuohon marokko -kuosiin.






(Sponsoroitu.)







Eteinen koki muutenkin pienoisen faceliftin. Entisten asukkaiden suuret tummaraamiset peilit löysivät uudet kodit, tilalle laitettiin tuo yksi valkoreunainen kaminapeili. Sekä tietysti minut tuntien hieman tilpehööriä, hyvähän sitä on olla.  Oman kylän puodista löysin valkoisen naulakon ja Prismasta seinävalaisimen. Muut jutut ovatkin vanhoja, sieltä toisesta kodista roudattuja.










Niin.... Ja kuten kuvasta näkyy; ei tarvitse paljoa arvailla mikä onkaan seuraava kohde. Olkkarin lattiakin menee vaihtoon, se ei vaan enää millään natsaa tähän lattiaan. "Hyppii niin meidän silmille", ei voi mitään. Tilalle tulee jotain vaaleaa, 
ehkä harmaalla tai beigellä rustiikkisella lookilla terästettyä laminaattia.










Niin, ja olin reipas. 
(Viimeinkin sain maalaushommaan puhtia/intoa tai tarmoa... Mitä sitten lieneekin ollut?)
No mutta kuitenkin. Maalasin raput sekä käsijohteen valkoiseksi. Ja kyllä kannatti, eteinen oli niin pimeän ja synkän oloinen sen tumman lattian ja rappujen vuoksi, nyt tila on aivan selkeästi valoisampi.










Ja lopuksi se huippujuttu!
Nyt napsahtaa eetteriin sellainen arvonta ettei ole tottakaan.
Sillä; Tarkett tarjoaa yhdelle bloggarille Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa mahdollisuuden arpoa Starfloor Click  Retro -vinyylilattiaa. 
Ja armaat lukijani, ilokseni voin nyt tarjota sen teille.
Siis aivan mieletön juttu!



Elikkäs homma menee näin:



Voit valita mieleistäsi Starfloor Click  Retro -lukkopontillista -vinyylilattiaa.
Lattian arvo on n. 35e/m2, eli n. 900e.
Neliömäärä on max 25m2. Palkintoon ei sisälly lattian asennusta, koska lattia on helppo asentaa itse. Tarkett toimittaa palkinnon suoraan voittajalle. 




Starfloor Click Retro -lukkopontilliset vinyylilattiat näet täältä.
Sieltä löytyy tuo meidän väri, lisäksi ko. lattiaa on saatavana parissa muussakin sävyssä.
  Käy kurkkaamassa, jätä se mieluisin värivaihtis kommenttiboxiin, voit voittaa 25m2 lattiaa itsellesi.
Anonyymit, muistakaa jättää yhteystietonne.



Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy ke 25.11 klo. 18.


Onnea arvontaan!



Arvonta on päättynyt!

Edit*

Sain vielä tarkennusta asiaan liittyen:
Arvonta koskee siis Starfloor Click Retro -mallistoa.









Näillä huikeilla jutuilla mentiin tänään.
Oikein mukavaa alkanutta viikkoa toivottelen kaikille. Meille tulla tupsahti lumipeite yön aikana.
Sehän tietää sitä että; jouluiset fiilikset ne vaan lisääntyvät.
Niin ihana juttu!



tiina



155 kommenttia:

  1. Ihanaa arvontaaaaa elikkäs jos voitto napsahtais mulle niin valitsisin tuon saman kuin sulla Starfloor Click 30
    RETRO / BLACK WHITE kun näyttää mielettömän ihanalta sulla.

    t. tiina.puustinen80@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. http://kuluttajamyynti-lattiat.tarkett.fi/tuotteet/lukkopontilliset-vinyylilattiat/lukkoponttivinyyli/starfloor-click-50#firstsku=8467954o.tktp

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  3. Joku kiva harmaa sävy. Esim. Smoked Oak. ��

    VastaaPoista
  4. Jos vain osuu voitto kohdalle niin valitsen Starfloor Click 50 VENEZIA / GREY -vinyylin. Meillä on ennestäänkin jo aika lailla samaa eteisessä, tykkään :) teija.hendriksson@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Aivan Ihana!
    Kyllä olis paikka tuolle retro/black and white lattialle.
    -päivi-

    VastaaPoista
  6. Voih, eihän tuota osaa näin äkkiä päättää. Mutta varmasti joku harmaasävyinen tulisi valittua. Jos eteiseen uusisin lattian, valinta olisi varmaan joku ns. kivijäljitelmä. Makkariin ehkä kuitenkin puujäljitelmä.

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti sama kuin sinulla, se kun on vain niin makee ja sopis minunkin keittiöön. Saija
    Sai.dim@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. http://kuluttajamyynti-lattiat.tarkett.fi/tuotteet/lukkopontilliset-vinyylilattiat/lukkoponttivinyyli/starfloor-click-50#firstsku=8467735o.tktp valitsin tämän kun jouduin yksin valitsemaan.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Ooh! Varmasti valitsisin tuon saman mikä teillä on, eli Retro/ black white!��

    T. Anina aninabroanda@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa, mökille kaivattaisiinkin uusi lattia eteiseen. Vaikea valita,ehkä Starfloor Click 50 ja jotain harmaata!

    VastaaPoista
  11. Meille muuttaisi light beige 35997004. Kiitos huippu arvonnasta☺ t. Heidi Mäkinen hsmakinen@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Olisi ihana saada jotain piristystä syksyn sateiden masennukseen :D

    VastaaPoista
  13. Tuosta voisikin saada alkusysäyksen keittiöremppaan, valitsisin tuon saman Retron ja musta/valkoisena :D. Muuten nuo rappuset on tosi kauniit valkoisena :)

    VastaaPoista
  14. Nyt sormet ja varpaat tistissä, naapureiltakin, että voitto osuis kohdalle. Yläkerrassa lattiat 70-luvun alkupuolelta, joten jotain tarttis tehdä, ehdottomasti. Saatais ainakin hyvä alku asialle. Mutta mikä väri, sitä en osaa heti päättää. Joku harmahtava, luulisin.

    Mökö

    VastaaPoista
  15. Minulla on ollut jo 10 vuotta haaveissa vaihtaa olohuoneen vanha tammiparketti, n.40m2, mikä jäi remontissa silloin vaihtamatta, kun piti parkettia vielä hyvänä. Nyt se päivittäisi koko olohuoneen ilmettä raikkaammaksi, pois siitä 70-luvun retrosta.
    Tuolla 25 neliöllä pääsisi jo hyvään alkuun, vanhaan laminaattiin sopisi kaveriksi country oak, beige, toivottavasti arvonnassa on onnea <3
    ps.jos saisin valita uuteen remonttikohteeseen lattian niin se olisi ehdottomasti tuo sinun mustavalkoinen retro kuosi :)


    sanna.hovilehto@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Joku vaaleista sävyistä, esim. Light beige, mutta haluaisin nähdä sävyt vielä livenä. Jos tämän voitan, niin ostaisin lisääkin ja menisi kaikki lattiat vaihtoon samantien.
    merka (@)suomi24.fi

    VastaaPoista
  17. Eteinen muuttuisi venezian mustaksi...tai keittiö valkoiseksi.....hmmmm....siis eteinen mustaksi��. T. Jemppo

    VastaaPoista
  18. samanlaisen valitsisin kuin sulla :) <3 Terhi

    VastaaPoista
  19. Wow mikä arvonta, pakkohan on olla mukana kun tykkää tehdä muutoksia omassa kodissa. Jos voitto osuu kohdalleni niin valitsen Starfloor Click 50 ja.Venetzia black! Tuo sinun lattia on todella kaunis mutta ei vaan meile sopisi...

    hemmahosingeborg@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Tuo Retro/ Black White <3 Empä tiennyt tälläisiä olevan olemassakaan.Hieno lattia , tykkään.
    T.Suvi
    hevosia5@suomi24.fi

    VastaaPoista
  21. Ehdottomasti Starfloor Click 30
    RETRO / BLACK WHITE. Aivan älyttömän hienostunut!!

    VastaaPoista
  22. Oi, olisipa ihanaa voittaa tämä arvonta! Meiltä löytyisi montakin huonetta, missä olisi tarvetta uusia lattia. Jos voitan, valitsisin ANTIK OAK / WHITE.

    VastaaPoista
  23. Sama täällä tuo Retro /Black White,aivan ihana eteiseeni. t.Maria
    Saikka.maria@outlook.com

    VastaaPoista
  24. Mauahtava arvonta! Valitsisin tuo saman retro black and white kuosin kuin sinullakin. Kohteeksi tulisi eteinen. Onnea arvontaan kaikille!

    tiia.rask@gmail.com

    VastaaPoista
  25. ihanan vaikea arvonta! valitsisin ehkä saman kuin sulla tai sitten jonkun harmaista.ehkä charm oak/white.jos onni suosii täytyis asiaa miettiä livenä.peukut pystyssä !!!

    VastaaPoista
  26. Valintani olisi myöskin Retro/ Black White :)

    t. Satu
    jauhiainen.satu (@) luukku.com

    VastaaPoista
  27. Meidän keittiön parketti joutaisi jo vaihtoon... Tilalle jotain harmaan sävyä ehdottomasti! -Suvi Länsiluoto

    VastaaPoista
  28. Paljon kivoja vaihtoehtoja ja haluaisin tutustua jossain paikan päällä mutta jos nyt pitää valita kuvien perusteella niin Country Oak/light.

    VastaaPoista
  29. Meidän pitäisi vaihtaa lattiat koko taloon, joten toivottavasti onni potkaisee! Haluaisin eteiseen ehdottomasti saman lattian kuin sulla :)

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti sama kuin teillä eli retro black and white ja kyllä siitä hyvä tuli tuosta teidän eteisestä. Valkoinen oli hyvä värivalinta, kun nuo seinätkin on valkoiset ja tietenkin tuo valoa. Hyvä kuva tuo,joka otettu portaiden yläpäästä.
    Minna K- Oulu

    VastaaPoista
  31. No tuota samaa kun sulla, apinoimaan ajattelin alkaa☺Kirsi V, kirsivartiainen10@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Huippu juttu ! Valintani olisi Cerused oak/ light brown
    hennukka74@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Apua mikä ihana arvonta! Mieletöntä ♡ Kyllä täälläkin samoilla mentäisiin kuin teillä, eli valittua tulisi tuo samainen Starfloor Click Retro Black/White lattia! ♡ mirva.turkulainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Ehdottomasti tuo Retro mustavalkoinen. Uudelle lattiapinnalle olisikin kova tarve :)

    VastaaPoista
  35. Retro/black and white minulle, jos näin ihana voitto kohdalle napsahtaisi:)

    VastaaPoista
  36. Retro/black and white minulle, jos näin ihana voitto kohdalle napsahtaisi:)

    VastaaPoista
  37. Hmm vähän vaikea valinta, kun sävyjä monia hienoja. Ehkäpä CHARM OAK / WHITE olisi valintani :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retro black/white on aivan ihana :) kisse9@luukku.com

      Poista
  38. Aivan mahtava arvonta! Valintani osuisi ehkä Starfloor Click 50 Cerused Oak/ Beige myös musta olisi aivan huippu. Melkein tarvisi nähdä näytteet ennen lopullista valintaa. susannawallenius@otmail.com

    VastaaPoista
  39. Jos arpaonni sattuisi suosimaan, niin country oak olisi valintani.
    mhyyti@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Valintani olisi Starfloor Click 30
    RETRO / INDIGO

    VastaaPoista
  41. Ihan mahtava arvonta! Meillä on juuri remontti meneillään ja lattia vielä mietinnän alla koko taloon. Ois se huippu ihana juttu jos arpaonni osuisi kohdalle niin eteinen saisi tuon saman pinnan kuin teilläkin. :)

    VastaaPoista
  42. Voi apua Tiina-ihanainen! Mikä arvonta! :) <3 Tän kun voittaisi! :D

    Valitsisisin noista ehdottomasti "Charm oak/ white" :)

    Ihanaa uutta viikkoa sulle! Pus ja moi! <3

    VastaaPoista
  43. Nyt täytyy kyllä osallistua ja kokeilla josko onni potkaisisi. Onpa upea kyllä tuo Starfloor Click Retro ihan kaikissa värivaihtoehdoissa. Musta-valkoinen sointuisi helposti muuhun sisustukseen, mutta voisipa Indigokin olla melkoisen ihana vanhaan rintamiestaloomme. nina@ninnimoi.fi

    VastaaPoista
  44. Ihana arvonta!! Tykkään sun lattiavalinnasta, mutta itse ottaisin Venezia/black vaihtoehdon, joka sopisi meidän tyyliin paremmin.
    mirvasusan.karhunen@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Ihana arvonta ja ehdottomasti tuo sama ihanuus mitä te olette laittaneet olisi meidän keittiöön täydellinen

    VastaaPoista
  46. Tahtoisin voittaa Venezia white lattiaa!

    VastaaPoista
  47. Ihanan persoonallinen tuo teidän lattia nyt! :) Itse valitsisin lattiamateriaaliksi jotain harmahtavaa, ehkäpä Starfloor Click 50 Smoked Oak Light Grey:n.
    nvatanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Olisipas hieno juuri tuo, mikä kuvissa komeilee, mutta ehkä meille kuitenkin tavallisempaa Light Crey lattiaa. :) Arvan osuessa, voisin kuitenkin vielä harkita retroa! :D marika.nordlund10@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Aina vaan uudelleen käyn ihailemassa, tuota teitä teidän lattiiaa! On se vaan hieno!
    Itse valitsisin juuri sen keittiöön, tai sitten päätyisin vaihtamaan koko alakerran lattian ja alkuun pääsisin tuolla määrällä, jotain vaaleampaa, kuten esim. Starfloorclick 50 Venezia white.
    Ihana arvonta, voi kun kerrankin osuisi voitto kohdalle =D

    VastaaPoista
  50. Mukana arvonnassa, Starfloor Click 30, harmaa tai turkoosin värisenä olisi todella kaunis :)
    paivi.vuojolahti@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Oi tämä tulisi niiin tarpeeseen! Valitsisin varmaan Starfloor Click 50 ja sieltä se Charm oak White tai Cerused oak/ beige :)

    johhhu (a) hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Arvonnassa mukana ,Click 30,keittiö ja eteinen..

    VastaaPoista
  53. Ehdottomasti samaa kuin sinulla! Ei tarvitsisi makuuhuoneen kammottavaa vanhaa laminaattia peitellä matoilla 😊

    VastaaPoista
  54. Venezia/ grey tai retro/ black white :)

    VastaaPoista
  55. Retro Black & White ehdottomasti, se on aivan upea! :)

    terhimakila (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  56. No siis ehdottomasti http://kuluttajamyynti-lattiat.tarkett.fi/floor_selector/results/field_pim_families%3A842 (Starfloor Click 30
    RETRO /BLACK WHITE).

    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  57. Tuo sinun lattia on niin upea, että sanan Retro white/black valitsisin. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Uskoisin että itse valitsisin retro, black & white. On se vain niin upean näköinen!

    VastaaPoista
  59. Ihana arvonta ja wau mikä lattia! Black/white olisi minunkin suosikkini. Sopiikohan tämä myös wc-tilaan..? ansku_66@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Hei,
    mulle passais kans tuo musta/valko retro Starfloor Click 30.
    Nyt ukkovarpaatkin pystyyn peukkujen lisäksi.
    eevavaiski@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Oho, mikä arvonta! Mä valitsisin CERUSED OAK / LIGHT BROWN!
    sanski.uusitalo@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Retro Black White sopisi meidän kotiin mitä mainioimmin :)

    VastaaPoista
  63. Ihania kaikki! Mieluisin olisi orange/blue.. Kuin tehty meidän eteiseen! iiri.metsoila@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Aivan maktavaa!!!Olisin onnellinen vost voittaisin.Black an white sopii just minun keittiöön!!Pidän peukkuja että onni suisii!

    VastaaPoista
  65. ihana lattia ja sama ku sinulla toimis myös meillä

    VastaaPoista
  66. Black & white sopisi meille....anjakeskitalo@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Täytyy kyllä sanoa että ompa huikea arvonta! Tähänhän on pakko osallistua,on nimittäin niin ihania nämä sinun kodin kuvat uudella lattialla,tahtoo kans ����! Ja värillähän ei oo väliä kunhan se on black and white ��
    jonna.junnila@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Upea arvonta! Kyllä tuo mustavalkoinen olisi mun valinta :)

    VastaaPoista
  69. Upea arvonta!
    Meillä olisi keittiö ja eteinen ilman uutta lattiaa, joten todellakin koitan onneani ihastuttavassa arvonnassa! Kaikki sormet ja varpaat pystyyn Musta valkoisen puolesta.

    VastaaPoista
  70. Wau mikä arvonta, olisi niin hienoa voittaa lattiaa, valintani olisi varmaan sama kun teillä.
    teijahe@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Aivan huikea tuo harmaansävyinen tai mv se taitaa kai olla, löytyi nyt sitten meidän alakertaan lattia �� Tätä meille tulee vaikkei arpa kohdalle osuisikaan.

    VastaaPoista
  72. Oh, onpas arvonta, mukaan tahdon.
    Black/white versio makuuni.
    T.
    U-P

    VastaaPoista
  73. Kyllä se olisi Retro / black and white :)

    VastaaPoista
  74. Ehdottomasti Starfloor Click 30 RETRO / BLACK WHITE. 😍 Niin kaunis kuvio.

    VastaaPoista
  75. Riitta Miromäki
    Starfloor Click 30 Retro/Black Ehite😍

    VastaaPoista
  76. Retro Black White varmasti tulisi meillekin valittua, mikäli voitto osuisi kohdalle :)

    VastaaPoista
  77. Mustavalkoinen sopis meille :) aanus76@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Toi mikä sulla on niin on kyl se väri mikä sopis meille kanssa. Salli.moilanen36@gmail.com yhdellä mukana

    VastaaPoista
  79. No toi sama väri olis mun valinta eli black&White!
    jonnagaco@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Ihana lattia, kyllä haluaisin eteiseemme juuri tuon saman kuin sulla elikkäs Starfloor Click 30
    RETRO / BLACK WHITE. On aivan kertakaikkisen suloinen <3

    VastaaPoista
  81. Oi, tuota samaista retro black and white- kuosia katselisin mielelläni myös meidän keittiön lattiassa!!! am.konsti@gmail.com

    VastaaPoista
  82. Oijoijoi, jospa vain arpaonni suosisi... Valinta olisi juuri tuo black white ja paikkakin johon tulisi, armottomasti jotain vailla jo =) anuli@netti.fi

    VastaaPoista
  83. Sama mustavalkoinen kuin sinulla. Näyttää niin hyvältä...ei tarvitse juurikaan mattoja. ritu.nyberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Ihastuttava Retro Black and White <3 Se vaan näyttää niin Super Hyvältä <3 <3

    VastaaPoista
  85. Black White on myös miun suosikki. Meidän lattiat kaipaavat todellakin uutta pintaa ylleen.
    katja.laitila@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Retro/ black white! ehdottomasti t. rpajala@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Ehdottomasti sama kuin sinulla :)
    Tää sopis aika makeasti makkariinkin (yksi lattia oisi vielä uusimmasta).
    Kiva arvonta :)

    VastaaPoista
  88. Black white...kaunista on!!!

    VastaaPoista
  89. Mahtava arvonta, mun pitäisikin uusia joku 100 neliötä lattiaa joten tällä pääsisi hyvin alkuun :)
    Jos voittasin niin retroista valitsisin black whiten.

    VastaaPoista
  90. Ehdottomasti sama ihana kuin sullakin⭐️
    Ihan mahtava arvonta

    VastaaPoista
  91. Saman valitsisin kuin sinulla! Remppa alkaakin ensi vuoden alusta;) maisa.voutilainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  92. Ihana arvonta. Näihin on vaan niin kiva osallistua. =)
    Kakkoskotiimme, mökille voisin ottaa uudeksi lattiaksi vaikka omaan makuuhuoneeseemme Startfloor Click 50 Soft Oak/Light Beigen.
    Kaikki mäntypinnat saavat väistyä uuden tieltä.
    holttamirella@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Retro black and white se meille jos voitan.
    T. petriburman@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Huikeeta. Eteisen lattia kaipaa myös meillä uutta päällistä, ja valinta sama kuin sinulla eli musta-valkoinen kuvio.
    Terkuin Anne-Carina

    VastaaPoista
  95. Aikku10
    Valitsen tuon saman kuin sinulla aivan upea kuosi. Starfloor Click 30
    RETRO / BLACK WHITE

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  96. HennaH
    Saman kuin sinulla valitsen, ensi kesänä olisi tarkoitus eteisen lattia uusia.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  97. Peppinen
    Onpa todellakin huikea arvonta. Paras on tuo sinunkin laittama lattia eli sen ottaisin jos voitan.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  98. Retro black and white on lempparini, näen jo miten upeasti se istuisi kotimme ilmeeseen! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Eteisen lattia kaipaisi uutta pintaa ja valinta olisi sinne Starfloor Click 50 smoked oak/dark grey.

    outi.k.toivanen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  100. Hienon näköinen tuo retro/black and white eli sen valitsisin jos arpaonni suosisi.
    katimarjukka.karjalainen@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Näitä mallistoja onkin jo käyty rautakaupassa hivelemässä.. Starfloor click retro Black & white tulisi siis hetimiten käyttöön! :)
    vips_74 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  102. Starfloor Click RETRO / BLACK WHITE on minun valintani.
    o.kemppainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  103. RETRO / BACK WHITE on suosikkini :)
    kaarina.saronsalo (at) pp.inet.fi

    VastaaPoista
  104. Onpa tosiaan mieletön arvonta! Katselin eilen vaihtoehtoja ja valitsin jo mieleiseni, joka olisi ollut Starfloor Click 50 VENEZIA / GREY, mutta nyt kun speksit hieman muuttuivat, on mustavalkoinen lattia noista kolmesta retrosta toki parhain ja mieleisin. Näyttää teilläkin niiiiiin hyvältä! =)

    VastaaPoista
  105. Sama kuin sinulla on valittuna. Tuli tarpeeseen ja näyttää hyvältä. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  106. Ihana lattia olisi meidän keittiöön ja eteiseen. Black and white on suosikkini.

    -Ellis
    ellis.90(at)gmail.com

    VastaaPoista
  107. Harmaa vois sopii meille. Ihania kyl kaikki
    Helmie6@gmail.com

    VastaaPoista
  108. Mieletön arvonta! Black & white on kiva. ☺

    Teidän kakkoskoti on niiiiin söpö. Tykkään. ��

    VastaaPoista
  109. Kyllä se on sama kuin teillä! Mitähän mies sanois? Noh, kyllä se tietää, että näissä sisustus-asioissa oon aina oikeassa! :)

    ava-adele@hotmail.com

    VastaaPoista
  110. Kyllä se on sama kuin teillä! Mitähän mies sanois? Noh, kyllä se tietää, että näissä sisustus-asioissa oon aina oikeassa! :)

    ava-adele@hotmail.com

    VastaaPoista
  111. Tuo sama lattia kuin teillä, on ehdottomasti se paras, NIIN upea!! tuulamalinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  112. Valitsisin: Starfloor Click 50
    CHARM OAK / WHITE :)Se olisi meidän kodin näköinen. Hienolta näyttää eteinen!

    VastaaPoista
  113. Ooh, vau! Saman valitsisin kuin sinäkin.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Toi black white retro ois ihana.
    raija.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  115. Huikea arvonta. Lattia on todella kaunis, joten ottaisin myös retron musta/valkoinen.
    T. Maarit
    kousa.maarit@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Kyllä on hieno :) Black and white olisi kanssa meidän valinta. T:Riitta
    riitta.sileen@gmail.com

    VastaaPoista
  117. Meidän pieni ja tylsän näköinen tuulikaappi kaipaisi juuri tuollaista piristystä. Arvonnassa mukana ja valinta olisi sama kuin sinun. Näyttää mahtavalta!
    aipa@luukku.com

    VastaaPoista
  118. Vaikea valinta. Joku harmaa sävy tai sitten tuo sinun valintasi. marjo_ah@hotmail. com

    VastaaPoista
  119. Onpa mahtava arvonta! Black and white olisi myös miun ehdoton suosikki. Saisi keittiö aivan uuden ilmeen :)
    T:Marjo marjo.suuruski@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Mahtava arvonta! Ihania kaikki, vaikea valinta... Keittiö saisi aivan uuden ilmeen :)
    T:Marjo marjo.suuruski@gmail.com

    VastaaPoista
  121. Ilman muuta toi sama kuin teillä.
    tvalmunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  122. Ehdottomasti RETRO / BLACK WHITE. Se on vaan niin ihana!

    VastaaPoista
  123. Iiiiik, ihana arvonta! Nyt pitää kokeilla, josko onni potkaisisi...valintani uudeksi lattiaksi olisi tuo Black & white retro :)

    VastaaPoista
  124. Upea arvonta ja upea on tuo sinun lattiasikin <3 Minun valinta olisi kuitenkin joku tummempi sävy. Rakenteilla on saunamökki ja takkahuoneeseen sijoittaisin voittamani lattian :)
    T:maarit66@suomi24.fi

    VastaaPoista
  125. kyllä. ehdottomasti se olisi juuri tuo BLACK WHITE! onko olemassa muita värejä ;o)
    saisi kerralla alakerran lattiat laitettua - oispa unelma <3
    ..seuraan blogiasi feedlyllä - pidän tavastasi kirjoittaa ja aiheet ovat mielenkiintoisia :o)

    VastaaPoista
  126. Iltaa! Black&white retro laitettais tänne meidänkin vanhaan kotiin,joka on entinen kyläkauppa.Ahkerasti ollaan rempattu mutta remontoitavia neliöitä löytyy vielä reilusti.Tiina,tämä on Ihan paras blogimaailman arvonta :).t.Hanna/hanna.toivanen@bastu.net

    VastaaPoista
  127. Black & White olisi minunkin valintani :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  128. Upea arvonta, kokeillaan onnea :)
    Oma valintani olisi Black & white retro. hiltunen.tarja@gmail.com

    VastaaPoista
  129. Ihan mahtava arvonta! Olis tuo retro black/white se mieleisin......ja voi poijjaat, menisköhän Lillan tapetti uusiksi.... :)

    VastaaPoista
  130. Upeeta ja huikeeta!
    Kyylä se vaan tuo RETRO / BLACK WHITE on mielettömän kaunis!
    Kiitos huippu-arvonnasta!
    t. Sanna (sanna.luomaATkotikone.fi)

    VastaaPoista
  131. Upea arvonta, valintani olisi ehdottomasti Starfloor Click 30 RETRO / BLACK WHITE.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  132. Retro black white kelpaisi mulle. Olisi mahtavaa saada noin upea lattia meillekin vaikkapa keittiöön.
    riitta.a.ristola@luukku.com

    VastaaPoista
  133. Mahtava arvonta ja lattia näyttää upealta! Itse ottaisin tuota samaa eli retro/ black white :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  134. Ooooh! Kyllä nyt on pakko kokeilla onnea! Musta-valkoisen ottaisin. Tv.Kristi

    VastaaPoista
  135. Kyllä se paras on se sama kuin sinulla :))!

    VastaaPoista
  136. Retro black white on mieluisin :)
    sirpa.kananen@hotmail.com

    VastaaPoista
  137. Musta-valkoinen sopisi parhaimmin omaan makuun!
    sepottaja@hotmail.com

    VastaaPoista
  138. Täytyy sanoa että hyvän lattiamateriaalin olet valinnut,loistotuote!! Vaikka naiset nämä ulkonäölliset tuotteet yleensä valitsee niin kyllä minäkin olisin tyytyväinen valintaan ja asennushan jää meille miehille(tietysti naisetkin osaa) joka on helppoa kuin heinän teko.Lattian laittaisin perheen makuuhuoneisiin,koska se on helppo pitää pölyttömänä ja värinä voisi olla retro orange vähän auringon valoa tuomaan tänne kaamoksen keskelle,Korvatunturille.Hieno arvonta!!!jarmo.korhonen64@gmail.com

    VastaaPoista
  139. Voih, olemme juuri aloittamassa remonttia ja sattuisi kuin nenä päähän tuo musta-valkoinen kuvio. Nyt sormet ja varpaat ristiin, että voitto osuisi kohdalle!
    Hyvää joulunodotusta!
    Satu

    VastaaPoista
  140. Keittiön lattia pitäisi uusia. Jotain harmaaseen sävyyn menevää, ehkä nro 5529045 eikä ollut huono vaihtoehto se sinunkaan lattia. Mukavaa joulunodotusta. 👍👍🌲🌲

    VastaaPoista
  141. Retro Black and White. Tulisi entiseen lastenhuoneeseen, joka on nykyään työhuoneeni :) Ihnaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  142. Retro black and white on mieluisa. Olisi aivan ihanaa saada yllätettyä äitini marokkolaisella tunnelmalla.

    VastaaPoista
  143. Hei vaan, ihana! Lattia, haluun, haluun myös :) tuo harmaa-musta-valk. Mikä Tiinallakin on sopisi parhaiten meidän keittiöön ta eteiseen.
    stina.raijas@gmail.com

    VastaaPoista
  144. Musta-valkoinen sopisi juuri meidän keittiöön! sisko.haapaaho@gmail.com

    VastaaPoista
  145. Ihanat lattiat ja ihana arvonta!Jotain vaaleaa/harmaata meille jos niin mahtavasti kävisi että onni potkaisisi..
    piariikka1@gmail.com

    VastaaPoista
  146. Ooh, mikä arvonta! Kuin tilauksesta, keittiöremontti alkaa 4.12 ja juuri samainen lattia suunnitteilla eli black/white.
    Ilouutiset voi kertoa mikäli onni potkaisee osoitteeseen ristolamarika@gmail.com

    VastaaPoista
  147. Ihana arvonta ja ihanat lattiat! Meille harmaata/vaaleaa jos niin mahtavasti kävisi että onni potkaisee..
    piariikka1@gmail.com

    VastaaPoista
  148. Oi, kun onni suosisi :) Sopisi niin hyvin meidän eteiseen tuo sama kuosi kun sinulla ja ehkäpä siitä riittäisi myös keittiöönkin.
    lissu1@wippies.com

    VastaaPoista
  149. Eteinen on todella kaunis. Valitsisin saman lattian. tiina.hautaviita@hotmail.com

    VastaaPoista
  150. Black/white olisi minunkin suosikkini :)
    tatariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  151. Ehdinkö vielä, luinko tekstiä liian pitkään?!!!😀

    VastaaPoista

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin-
olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös omalla nimelläsi. :)