keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Winter Feelings!

Moikkelis moi vaan kaikki. Ajatukset kiirivät väkisinkin talveen ja jouluunkin, siihen syynsä lienee myös eilisiltaisella säällä. Ainakin meillä tuulla tuiversi siihen malliin ettei ole tottakaan, kaupassa käydessä (ilman hanskoja kun typerys lähdin) olin aivan "ankkajäässä." Pakko on kyllä nyt alkaa kaivelemaan paksumpia toppiksia sun muita talvisia vermeitä.





Myös makkariin tuli seesteisen rauhalliset fiilikset. Pois pois se taulu seinältä, takaisin viimetalvinen risutähti. Valkoista ja harmaata kehiin, ja hups! kylläpä olo tuli niin auvoiseksi. Heh! No joo.... itseironia taas kukoistaa ihan urakalla. :))










Vaaleaan torkkupeittoon hurahdin niin kovin, piti sellaiset hankkia molempiin koteihin. Ihanan pehmoinen peitto, siihen tämä vilukissa kääriytyy kun kylmä yllättää. Harmaa paperitähti on parin vuoden takaa, Adalmiinan Helmestä hankittu. Punoskassi samoin on jo vanha, niin monissa kuvissakin jo nähty. Kassihan on Tine K:n mallistoa, ostettu jo aikaa sitten lopettaneesta Wanilla Rosesta. Kauniin palmikkoneuleisen huivin sain viime jouluna joululahjaksi. Itse kun tällä neulomisen saralla olen niin peukalo keskellä kämmentä ettei ole tottakaan... Siispä olen niin onnellinen näistä itsetehdyistä neuleista, torkkupeitoista, villasukista ja huiveista. 
Kiitos. 









* Winter Feelings *








Täällä alkaa kuumeinen mietintä lauantain Indiedays -blogigaalan vaatteista. Kai sitä jonkinmoinen kolttu/vaate pitäisi löytää? Noh, pitänee alkaa etsiä, onhan tässä vielä pari päivää aikaa.




See you,



tiina

7 kommenttia:

  1. Aivan ihana winter feeling on näissä sinun postauskuvissa. Tykkään paljon. =D
    Pitääkin käydä penkomassa omaa varastoa ja etsimässä omat risut, olikohan ne vain kuusia
    vai oliko joukossa myös noita tähtiä ...
    Ihanaa loppuviikkoa ja blogigaalaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirella. Täällä ollaan jo niin talvisissa tunnelmissa, ja ihan pakko on tunnustaa, jo niin jouluisissakin ajatuksissa. :))
      Kiitos, blogigaalaa taas odotellaan, ihanaa nähdä niitä ihanaisia bloggarikollegoja. :) ♥

      Poista
  2. Kaunista talvista...ja jouluistakin fiilistä! Tsemppiä mekon etsintään :) Tepa Seinäjoelta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä. :) Mekko on nyt valmiina. :)

      Poista
  3. Ihana tunnelma :) mistä toi viltti ja tyyny on? Niissä on tosi kaunis kuvio :) ihanaa syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Viltti ja tyyny ovat ihan Tokmannin halpiskaupasta. :)

      Poista
  4. Ihanien kuviesi innoittamana kipaisin vintiltä heti hakemaan paperitähdet. Oletko jo laittanut ikkunaan tähtiä? Voiko niitä jo laittaa vai onko liian aikaista? Haluaisin niin kovasti, tähdet ovat vaan niin ihania! Taidan kyllä laittaa, vaikka olisi miten aikaista :) Mukavaa gaalajuhlaa!

    t.ansku

    VastaaPoista

Mukavaa kun kävit blogissani. ♥
Kiitän kauniisti kommenteistanne,
muistathan kuitenkin nettiketin-
olethan valmis seisomaan sanojesi takana
myös omalla nimelläsi. :)