torstai 25. toukokuuta 2017

AmandaB -Outlet

Kävin tiistaina visiitillä meidän Amanda b:n kesäisen outletin avajaisissa, ja tässä muutamia kuvia myös teidän iloksenne. Kesäisessä Savonlinassa vierailevan kannattaa ehdottomasti pistäytyä täällä, sillä outlet:stä löytyy kaikenlaisia ihanuuksia kesäkotiin, ja tottakai myös muuallekkin. 


AmandaB:n Outlet löytyy osoitteesta:


Louhenkatu 14
57200 Savonlinna





Outletin yhteyteen on tässä kevään aikana ilmestynyt kiva terassi. Satuinpa muuten vierailemaan tuolla puodilla  juuri päiväkahvin aikaan, joten oli kyllä niin kivaa tuossa hetkisen ajan istuskella.

Kiitos ihanasta kahvihetkestä.

♥  ♥  ♥






Tämä lasinen juomakanisteri on ihan huippu tuon telineensä ansioista, tuota kun ei sen vuoksi tarvitse sijoittaa aivan pöydän reunalle. Viime kesänä noita kanistereita jo katselin, nyt on kyllä meille kotiutettava tämä telineellinen malli. Mikäs olisi tuosta kesäjuomaa laskiessa?!!!
Lasikanisterin löydät täältä.








Rakastan vaaleanpunaista. (mikä nyt ei liene mikään yllätys) Katsokaa miten kaunis tämä kukkaistutus on, lisäksi se sopii aivan täydellisesti tuohon kauniisti kuvioituun ruukkuun.








Nämä puksipallot eivät pienestä hätkähdä, eikä näiden suhteen tarvitse kastelusta huolehtia.








Outlet:stä löydät kyllä kaikenlaista kivaa, mm. noita kivoja säilytyskoreja. Itse ajattelin noita mm. tyynyjen ja torkkupeittojen säilytyspaikaksi, sillä niiden omien suhteen kävi tyttärien toimesta taas jonkinlaista katoa.







Juomapulloja suloisissa sävyissä.






Ja nämä ovat kyllä huiput; kauniit muovimatot terassille. Meille tarvitsisin kyllä noita pari, sillä olen niin kyllästynyt niihin sisal- ja juuttimattoihin. Ne ovat todella kauniit ja kivan tuntuiset jalan alla, mutta niille kattamattomille (kuten meillä) terdeille ne eivät kuitenkaan oikein sovellu. Juuttimatot kun imevät sateella vettä hullun lailla, joten niitä saa sitten kuivatella monta päivää, lisäksi ne valitettavasti tuppaavat homehtumaan. Mutta, tässä voisi olla se oikein hyvä ja kaunis vaihtis niille juuttimatoille, sillä nämä voisi huoletta jättää vaikka sateeseen, ja sen jälkeen ne voisi kevyesti heittää hetkiseksi kaiteelle kuivumaan. Noita kuvan mattoja on saatavilla eri kuoseissa ja väreissä, värejä löytyy ainakin; beige, harmaa, musta ja sininen.

Ja niitä mattoja löydät täältä.





Avaimet hukassa? Ei ole enää... Siis mikäli ripustat ne tähän kauniiseen avaintauluun.






Tyynyjäkin löytyi montaa eri kuosia, tässäpä niistä muutamia.







Näihin koristepulloihin/maljakoihin ihastuin. Ajatteleppa tuossa kauniin sinisessä pullossa esim. hentoinen koiranputken tai valkoisen syreenin oksa, se olisi varmasti oikein kaunis.







Näillä aurinkoisilla tunnelmilla tänään.


See you,


tiina

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Deko -lehden lukunurkkaus -kilpailu

Tässä jokin aika sitten sain Deko -lehdeltä kivan yhteydentoton, jossa minua pyydettiin osallistumaan kivaan blogihaasteeseen. Haastessa bloggarit suunnittelivat  mieleisensä lukunurkkauksen Mikkelin tuleville asuntomessuille. Ja tottakai minä innolla osallistuin. Suureksi ilokseni sain myös viime viikolla tiedon, että se oma suunnitelmani on päässyt kymmenen finalistin joukkoon. Kilpailu järjestetään yhdessä Deko -lehden, Marabou Premium:n sekä Suomen Asuntomessujen haastamina. Yleisöäänestyksen voittaja saa itselleen lahjakortin, koko kilpailun voittaja taas pääsee toteuttamaan sen oman lukunurkkaus -suunnitelmansa sinne Mikkelin asuntomessuille. 
No sepä olisikin huisin hienoa!




Ja tässäpä se minun moodboardini. Minulla oli ajatuksena tehdä lukunurkkaus miellyttävää lukuhetkeä varten, sellainen pehmoinen ja viihtyisä pesä, jossa on hyvä lukea ja olla muutenkin.
(Minun suunnitelmani on siis tuo nro. 6.)


Kuva suurenee klikkaamalla.






Kilpailussa mukana olevat suunnitelmat näet täältä
siellä voit myös äänestää sitä omaa suosikkiasi. Kannattaa ehdottomasti osallistua, sillä kaikkien äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan kolme Deko -lehden vuosikertaa.




Aurinkoista keskiviikkoa kaikille.



tiina

tiistai 23. toukokuuta 2017

Kenen lapsia he olivatkaan?

Koulu alkaa (tai sen pitäisi alkaa) klo. 8. Oppilaat löntystävät oppitunnille suunnilleen 8.15, lippikset päässä ja silmät illallisesta (yöllisestä) valvomisesta ristissä. Kavereiden kanssa chillaillessa kun meni taas vähän myöhään, tai innostuttiin jälleen vähän pelaamaan.... Tai kun on vaan maanantai niin ei huvita, silloin kun ei vaan jaksa tehdä mitään. Ja kädessä on tietenkin kännykkä, kuinkas muuten. Opettaja pyytää laittamaan sen puhelimen pois, tästähän on keskusteltu jo niin monesti aiemminkin. "En mä voi, mulla on peli kesken." "Anteeksi? "No mä pelaan tän pelin ensin loppuun, mä laitan sitten tämän puhelimen pois." Oppilas laittaa puhelimen pois, mutta n. 5-10 minuutin päästä opettaja joutuu taas kehoittamaan oppilasta laittamaan sen puhelimen pois. Oppitunnit etenevät tätä rataa joka päivä, monen oppilaan kanssa. Eli siitä opetusajasta menee iso osa aivan turhanpäiväisiin juttuihin.


Tai:


"Mulla oli kahdelta kampaajavuoro, mä lähdin siksi eilen koulusta ruokailun jälkeen." Oppilas oli taas poistunut ilmoittamatta/lupaa pyytämättä koulusta heti ruokailun (n. klo. 11.00) päätyttyä.


"Vit***! Sä et sanonut, että tämä pitää tehdä näin?" "Kyllä sanoin. Sanoin, että tämä tehdään samalla lailla kuten ennenkin."
"Vit***  sanoit!"

"No mä nukuin eilen (taas) pommiin. Heräsin sit jotain ysin maissa, en mä sitten enää viitsinyt tulla kouluun." Sinä päivänä koulua olisi ollut normisti, eli 8-16.




(Postauksen kuvat eivät liity aiheeseen millään lailla, mutta ehkä nämä maisemakuvat sopivat kuitenkin tähän yhteyteen niitä tyynypäällis- tms. "hömpänlömppä" kuvia paremmin.)




Tämä on sitä pientä opettajien arkipäivää, asioita, joita he päivittäin työssänsä kohtaavat. Nopeasti laskien lähi/ystävä/tuttavapiirissäni on yli kymmenen (edit* korjaan, heitä on melkein kaksikymmentä) opettajaa, ja he ovat ripoteltuna opettajan työssä ympäri Suomea. Toiset työskentelevät varhaiskasvatuksessa, esiopetuksessa ja alakouluissa, toiset siitä ylöspäin. Ja valitettavasti viesti kaikkialta on suunnilleen sama, eli minne on kadonnut se kunnioitus opettajia ja oppitunteja kohtaaan? Miksi me vanhemmat emme enää kasvata lapsiamme kunnioittamaan itsestäänselviä asioita, vaan yhä enemmässä määrin opettajat joutuvat siihen kasvattajan rooliin? No totta kai opettajan työ on sitäkin, mutta itse henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että kotoa se kaikki lähtee. Ja valitettavan usein ne meidän ihanat "kullannuput" ovat siellä koulumaailmassa jotain aivan muuta, niistä kilteistä ja hyvinkasvatetuista lapsistamme tuleekin koulussa niitä EVVK - LOL - KVG - (yms.) -tyyppejä. Lisäksi pääkaupunkiseudulla toimivat opettajat joutuvat työsssään kokemaan jopa suoranaista väkivaltaa, huoritellaan ja uhkaillaan, käydään jopa käsiksi. 
Ole siinä sitten fiksun ja ymmärtäväisen kasvattajan roolissa. 




Tässä muutamia kopsuja netistä löytämistäni opettajien kirjoituksista:


"Lapset on opetettu jo ennen kouluikää siihen, että saavat mitä haluavat. normiopetus on tylsää, pitäisi saada sirkuspelle luokkaan ja hovimestari eeässineen. joudummeko kirjoittaa, mikset sä tulosta näitä meille? ei oo tää oo kivaa - mä haluun pelata... en jaksa, kun on tylsää... "


"Ja pelkästään välitunneista on mennyt ilo. Lapsia pitää vahtia kuin haukkana sen sijaan, että lapset leikkisivät, kokeilisivat, kömpelöivät, satuttavat ja oppivat. Ei.. jos on pienikin naarmu, niin jo ollaan jotain pykälää syynäämässä ja miettimässä, miten välituntivalvojalle saataisiin jostain joku näpäytys. jos hajoaa vaatteet, ollaan vaatimassa rahaa koululta... jos tuli pahamieli syyllistetään koko opetushenkilökunta kiusaajiksi. tätä on nykypäivä. kaikki ilo mennyt viimeisen 5v aikana työstä. Eipä tarvitse mennä kuin vuosituhannen alkuun, niin asiat olivat paremmin. Maailma ei kaatunut, jos kompastuit, tuli haava, hajosi vaatteet. Hetki myöhemmin ja taas leikki päällä. Nyt on hetki myöhemmin ja vahempi huutamassa luuriin tai saamassa paskahalvauksen kun hius meni poikki..."

(Lainaukset on kopsattu täältä ja täältä.)




"Olen mielestäni hyvä opettaja, mutta en ole lapsi/nuorisojoukon kasvattaja. Luokassa pitää aina muutaman tietyn oppilaan kanssa käydä taistelu siitä, että ottavat kirjat esiin. Että kuuntelevat tunnilla, kun on sen aika. Että eivät heitä kuminpaloja. Että eivät pidä järjetöntä älämölyä."




"En jaksa enää laumaa jatkuvasti rajoja koettelevia lapsia ja nuoria. En jaksa koko ajan olla huomauttelemassa purkan syömisestä tunnilla tai kiroilusta. Tai olla puuttumassa kahinoihin."


"Opettaminen tai pikemminkin opiskelemaan ohjaaminen olisi ihanaa ja unelmatyötäni. Mutta ei jatkuva häiriköiden kanssa mittely. Miksi vanhemmat ei kasvata kotona lapsiaan?"


Tai miksi me vanhemmat emme huolehdi lapsistamme? Laitamme heidät yläkoulun (tämä on valitettavasti monelle se pakkokin, sillä eihän pienillä paikkakunnilla ole niitä jatko-opiskelumahdollisuuksia) jälkeen naapurikaupunkiin opiskelemaan, pitämään itse itsestään huolta. Monella se varmasti sujuu oikein hyvin, (itsekkin lähdin aikoinani yläasteen jälkeen naapurikaupunkiin) silti siitä itsestä huolehtiminen voi monelle ollakin aikamoinen järkytys. Oletkin 16-vuotiaana vastuussa aamuheräämisistä, ruokailuista, asuntosi siisteydestä, pyykkihuollosta sun muusta, jutuista, jotka ennen ovat olleet vanhempien hoidossa. Siinä "oman elämänsä kuninkaana" (kuten itse näitä nuoria leikilläni kutsun) ei välttämättä olekkaan niin helppo olla. Ja valitettavasti olen jopa kuullut monen olevan nälissään, se koulussa tarjottava ilmainen ateria kun voi olla se ainoa ruokailu vuorokaudessa.


Surullista! 




Mieleeni tulevat erään opettaja-ystäväni nuoren sanat; (hänen muuttaesaaan toiselle paikkakunnalle opiskelun vuoksi) "Tämä on ihan pas****." Eli, ei se itsestä huolehtiminen (sen kotoa pois, ihanaa! -alkuhuuman jälkeen) ollutkaan niin mageeta. Hitsit, on tiskaaminen, siivous, pyykkääminen, ruoan laitosta puhumattakaan. Siellä koulussakin kun pitäisi päivittäin jaksaa olla sen about 8h. Rankkaa!


Ei voi mitään.... Mieleeni ovat myös iskostuneet erään blogikollegani sanat;


"Meidän arki on jonkun lapsuus." 
(tässä tapauksessa myös nuoruus)





Meille hyvä opetus on ensiarvoisen tärkeää, (ja niin pitää ollakkin) me suorastaan vaadimme, että lapsemme saavat hyvää opetusta. Miksi emme vaadi myös lapsiltamme hyvää käytöstä, kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan? Pidetään vanhempina itse niistä lapsistamme huolta, ne ovat kuitenkin meidän lapsia, joten se kasvatuksen päävastuu on meidän vanhempien, ei opettajien. Ja opetetaan lapsemme kunnioittamaan toisia ihmisiä ja niitä yhteisiä pelisääntöjä. 

Sillä näinhän sen pitäisi mennä, aivan luonnostaan. Eikös?

Näillä mietteillä tänään,



tiina